Agonizerin Halo-saaga sai jatkoa – julkaisulla mukana uusi kitaristi

Halo II -digijulkaisun kappaleet ovat taattua Agonizer-laatua.

11.09.2020

Pyhäjärveläinen melometalliyhtye Agonizer on julkaissut tänään (11.9.) jatkoa keväällä 2019 alkaneeseen Halo-saagaansa. Halo II -digijulkaisu on kolmiosaisen ep-sarjan toinen osa ja se sisältää kaksi uutta biisiä – Halo ja Fool – jotka on äänitetty tammikuussa 2019 ja jotka ovat peräisin nyt jo ex-kitaristi Jari-Pekka ”Jasso” Perälän sävelkynästä.

”Alunperinhän Halon piti olla täyspitkä albumi, joka oli tarkoitus jakaa kahteen osaan. Nauhoitimme viiden biisin rumpuraidat helmikuussa 2019. Sen jälkeen ikäväksemme Jasso erosi bändistä. Poikien (laulaja Markku Kuikka ja rumpali Atte Palokangas) kanssa hetken mietittiin, että miten tämä juttu nyt handlataan, ja hätäratkaisuna julkaistiinkin vain kolme meikäläisen säveltämää rallia”, alustaa basisti Jussi Tikka.

”’Suruajan’ päätyttyä rohkenin kysyä Jassolta lupaa värkätä myös nämä kaksi muuta rallia maaliin, rummut kun olivat jo purkissa. Lupa tuli ja yhtye oli tyytyväinen. Näistä kahdesta biisistä muodostui siis Halo II. Tämä tietenkin tarkoittaa myös sitä, että Halo III on vielä tekemättä.”

Halo II on ensimmäinen julkaisu uuden kitaristin Samu Väisäsen kanssa.

”Kun savu Jasson lähdettyä oli hälvennyt, rohkenin laittaa kitaristinhakuilmoituksen muusikoiden.nettiin. Yhteydenottoja tuli yllättävän paljon ja monenlaisilta ihmisiltä. Sitten kun näin Samun videon, niin se oli siinä. Samu soittaa Halo II:llä kaikki kitarat, myös soolot ovat hänen käsialaansa”, Tikka toteaa.

Lisää luettavaa