Angus Young 60 vuotta – kotimaiset metallimiehet nimeävät kovimmat AC/DC-riffit

Kuva: Matti Riekki

Angus Young, tuo koulupukuun tälläytyvä ikuinen kolmetoistavuotias, täyttää tänään virallisesti 60 vuotta. Onneksi olkoon koko Infernon väen puolesta!

Kysyimme merkkipäivän johdosta suomalaisilta metallimuusikoilta kiperän kysymyksen: mikä on kovin riffi, mikä on Anguksen kitarasta kuunaan irronnut? Niitähän riittää, vaikka kaikkia ei Angus itse suinkaan ole säveltänyt. Mutta mitäs väliä sillä on.

Kyselyyn vastasivat Mokoman Marko Annala, Amoralin Ben Varon, Dead Shape Figuren Galzi Kallio ja Ari Niemi, Profane Omenin Williami Kurki, Stonen Janne Joutsenniemi, Stam1nan Pekka Olkkonen ja Kotiteollisuuden Jouni Hynynen. Hyvä!

”AC/DC on ZZ-Topin ohella minulle tärkein rock-yhtye. Vaikka Angus Youngin isoveli Malcolm onkin minulle rock-kitaristin perikuva, ei hänen veljensäkään kitarointi jätä kylmäksi. AC/DC osoitti jo uransa varhaisessa vaiheessa, mitä tuleman pitää, ja itselleni tärkeäksi kitarahetkeksi on muodostunut TNT-albumin Can I Sit Next To You Girl -kappaleen säkeistöriffittely.

Tämä lauluhan on sävelletty jo ennen Bon Scottin tuloa yhtyeeseen ja lienee aivan ensimmäinen yhtyeen oma sävellys. Jo tässä vaiheessa veljesten näpit jauhavat otelautaa niin maukkaasti, että tyhmemmänkin luulisi ymmärtäneen, mitä tuleman pitää. Ja pääseehän se pikkuveli jo tässä osoittamaan soolokitaristin taitonsa komean komppailun oheen.

Hyvää syntymäpäivää Angus Young!”

– Marko Annala, Mokoma

”Tämä on tietenkin ’väärä vastaus’, mutta ysärinuorena Big Gun teki ison vaikutuksen. Riffihän on aivan nerokas! Biisin musiikkivideo Last Action Hero -leffan räjähdyskohtauksineen ja iso-Arskoineen on tietenkin pelkkää plussaa. Kaikista AC/DC-riffeistä tätä kyseistä on tullut vuosien varrella jamiteltua itse eniten, joten valinta on selvä. Big Gun!”

– Ben Varon, Amoral

”Mun täytyy kyl tavoilleni uskollisena ottaa toi Ride On. Ei ole ehkä AC/DC:n myyvin tai tarttuvin biisi, mutta sieltä löytyy se selitys, miksi ne riffit menevät niin selkäytimeen vuodesta toiseen: bluesista lähtee kaikki elämä liikkeelle nyt ja aina, aamen.”

– Galzi Kallio, Dead Shape Figure

”Kyllä koviten muhun on puraissut kitaroinnin (ja oikeastaan kaiken muunkin) osalta Dirty Deed Done Dirt Cheapin toiseksi viimeinen raita Ride on. Joskus kuulee ihmisten väittävän, ettei AC/DC:lla ole kuin yksi kappale, mutta tämä todistaa tuon vääräksi. On niitä ainakin kaksi.

Mahtavan tunnelman biisi, joka saa paremmalle tuulelle niin nousukaljoissa kuin seuraavan päivän morkkiksissakin. Näitä bluesimpia vetoja olisi saanut taltioitua varhaiselta kokoonpanolta enemmänkin. Laitanpa soimaan.”

– Williami Kurki, Profane Omen

Given the Dog a Bone. Se on juuri sopivan junnaava, mutta samalla siinä on sellaista munaa, mitä ei ole kuin lyhyehköillä Ausseilla.”

– Ari Niemi, Dead Shape Figure

Tätä kappaletta ei YouTubesta noin vain löytynytkään, joten parasta mitä voimme tarjota, on Live Wiren cover-versio. Tsekkaa se täällä.

”Aika mahdoton tehtävä. Sitä paitsi, eikös Malcom ja jopa bändiin kuulumaton George vastanneet enemmin riffipuolesta tai ainakin niiden sävellyksestä, Angus mausti ja hoiti soolot? Mutta saivartelu sikseen.

Mie sanon kaikkia uhmaten, että Razor´s Edge ja Thunderstruck. Hienoa riffittelyä molemmat, joissa kuuluu myös veljesten yhteispeli kitaroinnin saralla mahtavalla tavalla. Muusta bändistä puhumattakaan.

1970-luvun tuotannosta T.N.T. on ykkönen. 1980-luvulta Hell´s Bells, Back in Black ja For Those About to Rock.

Vittu, en mie enää tiedä. Hyviä ne on kaikki!”

– Jouni Hynynen

For Those About to Rock, siitä lähti minulla AC/DC-diggailu. Riffi tuo edelleen vahvasti mieleen hiihtoloman 1982, jolloin se lävähti ilmoille rockradiosta ja kasetille tallentui sekä tuo että Put the Finger on You. Mikään ei ollut sen jälkeen kuten ennen.”

– Janne Joutsenniemi, Stone

”Myös kitaraoppilaitteni kanssa veivatun Back in Blackin pääriffi on hyvä esimerkki Angusin hienosta tavasta käyttää erilaisia rytmejä. Miehen soolot ovat myös käypiä esimerkkejä tästä. Rytmi on tärkeintä!”

– Pekka Olkkonen, Stam1na