Artisti artistin silmin: Ensiferumin Emmi Silvennoinen väläyttää kuvataiteellisia kykyjään

27.09.2015

Metallimusiikin ja valokuvaamisen nimeen vannova Jana Blomqvist on pitänyt jo hyvän aikaa Rumba-lehden verkkosivuilla yllä Artisti artistin silmin -blogia. Sarjan funktio on yksinkertainen: ahkerasti keikoilla ja keikkojen takahuoneissa vieraileva Blomqvist pyytää tapaamiaan artisteja piirtämään pikaisesti oman muotokuvansa. Tyyli on vapaa.

Koska Blomqvist on erikoistunut nimenomaan heavybändien kanssa asioimiseen, siirtyy blogi nyt Rumbasta Infernon puolelle. Uuden aikakauden avaa Ensiferumin Emmin taideteos, jonka näet alta. Mikä visio, mikä perspektiivi, miten vakaa käsi! Jäämme kaipaamaan ainoastaan jonkinlaista miekka & magia -vivahdetta, joka sopisi tähän yhteyteen. Mutta kaikkea ei voi saada.

Rumban Artisti artistin silmin -juttuja voi selata tästä.

ENSIFERUM Emmi Silvennoinen

Lisää luettavaa