Behemoth on parhaillaan äänittämässä uutta musiikkia – katso Nergalin videotervehdys studiolta

04.11.2017

Viimeistään kolmen vuoden takaisella The Satanistilla itsensä todella suurten äärimetallinimien joukkoon nostanut puolalainen Behemoth on siirtynyt studioon äänittämään uutta materiaalia.

Pientä ennakkoa tulevasta saatiin viikko sitten julkaistulta treenikämppäpätkältä, mikä kertoi yhtyeen kappaleiden olevan valmiina taltiointia varten.

– Meillä on paljon musiikkia, mistä olemme innoissamme. On aivan liian aikaista antaa mitään lausuntoja, mutta pian annamme hieman suuntaa siitä, mitä Behemothin leirissä tulee tapahtumaan, laulaja-kitaristi Nergal kertoi tuolloin.

Eilen ilmestyneellä videotervehdyksellä Nergal kertoo yhtyeen olevan parhaillaan studiossa, joten äänityshommat todellakin ovat päässeet hyvään vauhtiin.

Lisää luettavaa