Behemothin Nergal puhuu suunsa puhtaaksi cancel-kulttuurista ja kertakäyttöviihteestä

Legenda tuulettaa aatoksiaan nykymaailmasta.

20.11.2022

Puolalaisen Behemoth-yhtyeen nokkamies Adam ”Nergal” Darski kertoo ARTE Concertin haastattelussa olevansa hämmentynyt nykyajan maailmanmenosta.

– Jos olisin nuori tänä päivänä, en haluaisi olla perustamassa bändiä. Tiedän, mitä se vaatii, jotta pärjäät ja erotut joukosta, enkä usko, että lähtisin perustamaan uutta yhtyettä. Tänä päivänä sinulla ei voi olla minkäänlaista asennetta, koska sinut bannataan välittömästi. Jos kiroilet, esität poliittisia mielipiteitä, sanot mistä todella pidät tai et pidä, sinut canceloidaan.

– Kuvittele 60- ja 70 -lukujen klassikoita – puhun Elvis Presleystä, Janis Joplinista, The Whosta, Miles Davisista, The Doorsista, The Beatlesista – ajattele jos maailmassa olisi ollut älypuhelimia. Bannattu. Ura peruttu. Bannattu. Pidätetty – kaikesta. Kukaan heistä ei olisi selvinnyt viikkoakaan.

– Tuntuu kuin nykyään merkityksellistä ei olisikaan enää musiikki, vaan formaatti. Kuinka jonkun nuoren voisi odottaa kykenevän keskittymään kahdeksan minuutin pituiseen videoon, kun he ovat tottuneet pelkästään 15 sekunnin TikTok- ja Instagram-pätkiin?

– Tiedän kuulostavani syyttävältä, mutta tiedän mistä puhun, sillä minulla on samanlaisia oireita. Klikkaan jotakin ja välittömästi klikkaan sen pois, tai tylsistyn. Se on kuin huumetta.

Voit katsoa koko haastattelun alta.

Lisää luettavaa