Norjalainen black metal -legenda Darkthrone julkaisee 14. lokakuuta uuden Arctic Thunder -pitkäsoiton. Duon toinen osapuoli Fenriz tunnetaan moniosaajana, joka soittamisen lisäksi muun muassa juontaa radio-ohjelmaa ja toimii musiikkitoimittajana. Nyt äärimetallimies on lähtenyt myös mukaan politiikkaan – tosin vahingossa.
Clrvynt-sivuston haastattelema Fenriz kertoo tulleensa valituksi kotipaikkansa Kolbotnin kunnallisvaltuuston varajäseneksi. Mies suostui asettumaan ehdolle, koska ei ajatellut tulevansa valituksi. Toisin kuitenkin kävi.
– Minulle soitettiin ja kysyttiin, haluaisinko olla ehdolla varajäseneksi. Asun pienessä paikassa ja he tarvitsevat kipeästi ehdokkaita, joten suostuin. Ajattelin, ettei minun tarvitse tehdä mitään ja olisin tyyliin sijalla 18. Kampanjoin kuvalla, jossa pidän käsissäni kissaa ja alla on teksti ”älä äänestä minua”. Mutta ihmiset sekosivat ja sain äänivyöryn, Fenriz kertoo.
– Koko juttu ottaa nyt päähän ja kovasti. Se on tylsää puuhaa eikä siitä irtoava rahallinen korvaus ole kuin nimellinen. Lisäksi sinun täytyy pysyä asemassasi vähintään neljä vuotta. Mutta olen tottunut tällaisiin pitkäaikaisiin velvollisuuksiin, Fenriz nauraa.
https://soundcloud.com/heavytassen/01-tundra-leech-premiere