Black Royal ottaa omassa deathblues-lajissaan askeleen eteenpäin – uuden levyn ensisingle videoineen julki

Pagan Saviourin tarina on saanut inspiraationsa noitavainoista.

01.11.2019

Skandinaavisen death metalin, murskaavan sludgen ja mustan bluesin yhdistelmää vuodesta 2013 alkaen jytyyttänyt tamperelainen Black Royal julkaisee toisen, Firebride-nimisen albuminsa 14.2.2020 Suicide Recordsin kautta. Nyt julkaistava levyn ensimmäinen videoksikin kuvattu Pagan Saviour -single on askel eteenpäin yhtyeen omassa deathblues-lajissaan, jossa black metal -elementit kietoutuvat yhteen modernin sludgen painostavien sävyjen kanssa.

Pagan Saviourin tarina on saanut inspiraationsa noitavainoista, pakanuudesta sekä vanhakantaisen kansanuskon ja kristinuskon välisestä sodasta. Kirkkohan pakotti aikoinaan kansalaiset oman järjestyksensä ja lakiensa alle kriminalisoiden kaikki muut elämäntavat hallitakseen sekä väestöä että valtiota. Ja kuten Marko Nenonen kirjoittaa Noitavainot Euroopassa: Myytin synty -kirjassaan (Atena 2006) asiaa seuraavasti: ’Koko noituuden käsite keksittiin kuvaamaan monenlaisia esivallan mielestä epämiellyttäviä tekoja, joista suurin osa ei liittynyt millään tavoin varsinaiseen paholaisen palvontaan, vaan oli enimmäkseen peräisin valkoisen magian ja alkeellisen kansanlääketieteen väliseltä harmaalta vyöhykkeeltä'”, kommentoi yhtyeen laulaja Riku.

Black Royal keikkailee loppuvuodesta seuraavasti:

1.11. – Ottopoika, Kuopio
2.11. – Ilokivi, Jyväskylä
8.11. – Bar 15, Seinäjoki

Lisää luettavaa