Black/thrash-konkari Desaster ilmoittaa uudesta albumista – singlellä otetaan tuntumaa tulevaan

Uutta Desasteria viiden vuoden tauon jälkeen!

14.04.2021

Vuonna 1988 alkusanansa sanonut saksalaisbändi Desaster on purkittanut yhdeksännen levynsä Churches without Saintsin.

Albumi on ulkona tuttuun tapaan Metal Bladen kautta 4. kesäkuuta.

Churches without Saintsin kerrotaan olevan taattua kamaa bändin tuotannon ystäville:

”Se on tyypillinen Desaster-levy, eli vanhan koulukunnan black/death/thrash-metallia, jolta löytyy paljon aggressiota mutta myös hienoa tunnelmallisuutta ja eeppisiä sävellyksiä”, kitaristi Infernal vakuuttelee.

Kiekko purkitettiin Desasterin treenikämpällä, mutta miksattiin ja masteroitiin yhtyeen livemiksaajan Jan ”Janosch” Gensheimerin toimesta:

”Siinä missä edeltävillä levyillä oli hyvin karu soundi, halusin tällä kertaa hieman lämpimämmät ja pehmeämmät soundit”, Infernal jatkaa.

”Olen pitänyt aina Tyrants of the Netherworld -albumimme (2000) äänimaailmasta, joten tuleva levy on yrityksemme mallintaa tätä soundia, mutta tarkemmilla yksityiskohdilla.”

Lisää luettavaa