Body Countin tulevasta levystä tippui lisätietoja – nimekkäitä vierailijoita ja mielenkiintoisia covereita taas luvassa

Carnivore tärähtää pöytään maaliskuussa.

13.01.2020

Body Count julkaisee maaliskuussa jatkoa muutaman vuoden takaiselle, erittäin kovalle Bloodlust-albumilleen. Uusi levy tottelee nimeä Carnivore ja siltä on jo julkaistu maistiaisina sen nimikkokappale, jonka voit kuunnella tuosta yläpuolelta.

Nyt levystä on tippunut muutamia lisätietoja. Aivan kuten Bloodlustilla, myös Carnivorella vierailee metallipiireistä varsin tuttuja ja nimekkäitä hahmoja. Mukana ovat nimittäin Dave Lombardo (ex-Slayer, Dead Cross, Suicidal Tendencies), Jamey Jasta (Hatebreed), Amy Lee (Evanescence) ja Riley Gale (Power Trip).

Edellisellä levyllä oli mukana varsin tyylikäs cover Slayerin ikonisesta Raining Bloodista ja tulevallakin levyllä ollaan taas klassikoiden kimpussa. Carnivorella yhtye hyppää pelottomasta syvään päätyyn ja ottaa käsittelyynsä Motörheadin ikonisen Ace of Spadesin. Mielenkiinnolla odotetaan, miten Body Count selviää tästä.

Tämän lisäksi Carnivorelta löytyy myös yhtyeen nokkamiehen, räppäri Ice-T:n soolouralta tuttu kappale Colors, jonka yhtye on muovannut metallisempaan muotoon. Saa nähdä, kuinka paljon se muistuttaa Machine Headin aikoinaan tekemää coveria samasta biisistä.

Carnivore ilmestyy 6. maaliskuuta. Levyn kappalelista näyttää seuraavalta:

01. Carnivore
02. Bum Rush
03. Thee Critical Beatdown
04. Ace of Spades
05. Another Level
06. Colors
07. When I’m Gone
08. They Point the Finger
09. No Remorse
10. The Hate is Real

Lisää luettavaa