Brittiläinen doomveteraani Solstice esittelee uuden laulajansa – kaksi uudelleenäänitettyä kappaletta kuunneltavissa

Solsticen uusi solisti löytyi Yhdysvalloista.

08.12.2019

Eeppistä doomiaan vuodesta 1990 tehnyt englantilaisbändi Solstice on vaihtanut laulajia tiuhaan tahtiin.

Bändin tuorein kiinnitys on yhdysvaltalainen H. Thorn (kuvassa), joka on aiemmin laulanut ainoastaan yhden demon vuonna 2014 julkaisseessa Chalicessa. Vuosina 2011-2019 yhtyeessä vaikuttaneen Paul Kearnsin tilalle astuva Thorn on jo Solsticen kymmenes solisti.

Yhtye esittelee uudistunutta kokoonpanoa kahdella uudelleenäänitetyllä kappaleella, joiden alkuperäisversiot löytyvät viime vuonna julkaistulta White Horse Hill -kokopitkältä.

Lisää luettavaa