Brittiveteraani Tank vyöryy jälleen Suomeen – huhtikuussa tiedossa minikiertue

Lämmittelijänä toimii kotimainen Wishing Well.

13.01.2020

Viimeksi viime vuonna Suomessa vieraillut brittiheviveteraani Tank rymistelee keskuuteemme jälleen huhtikuussa kolme keikkaa käsittävän minikiertueen merkeissä. Yhtyeen keikkaputki alkaa torstaina 16. huhtikuuta Tampereen Jack the Roosterista, jatkuu seuraavana päivänä Helsingin On the Rocksissa ja päättyy lauantaina 18. huhtikuuta Kuopion Henry’s Pubiin. Lämmittelijöinä keikoilla toimii maaliskuussa uuden albuminsa julkaiseva helsinkiläinen Wishing Well.

”Tuntuu hienolta päästä taas Suomeen keikoille hyvien kamujemme Wishing Wellin kanssa. Viime vuonna meillä oli erittäin hauskaa ja koska Suomi on yksi maailman johtavia metallimaita jossa on hieno yleisö, niin tietysti halusimme palata sinne keikoille”, sanoo kitaristi Cliff Evans.

Tank on on yksi alkuperäisistä New Wave Of British Heavy Metal -bändeistä ja aloitti toimintansa jo vuonna 1980. Vuosikymmenten varrella Tank on keikkaillut muun muassa Metallican, Motörheadin, Saxonin ja Judas Priestin kanssa, julkaissut 10 studioalbumia ja kaksi livealbumia. Nykykokoonpano sisältää kitaristiveteraanit Mick Tuckerin ja Cliff Evansin, jotka molemmat ovat olleet bändissä jo 30 vuotta. Muut soittajat ovat rumpali Bobby Schottkowski, basisti Randy Van Der Elsen ja vokalisti David Readman.

Lisää luettavaa