Celesti Alliancen debyyttilevy ennakkosoitossa – skaalaa vakavista ja synkistä teemoista scifi-hömppään

Hybrid Generation julkaistaan 29.11.

25.11.2019

Melodisen perinneheavyn britti- ja saksalaissuuruuksien perintöä kunnioittava ja siitä oman tyylinsä jatkojalostanut helsinkiläinen Celesti Alliance julkaisee tulevana perjantaina 29. marraskuuta esikoispitkäsoittonsa Hybrid Generation. Levyä voi kuitenkin julkaisuun asti kuunnella jo ennakkoon näin Infernon välityksellä.

Alta löydät soittimen, josta saat Hybrid Generationin pauhaamaan sekä yhtyeen laulaja Valtteri Heiskasen biisikohtaiset kommentit, joissa avataan tarkemmin kunkin kappaleen teemoja ja taustoja.

Celestial Law

– Tämä biisiaihio syntyi jo edellisen Time to Rise -ep:n teon aikoihin. Kyseessä taitaa olla ensimmäinen sanoitus ja laulusovitus, johon ei tullut ollenkaan muutoksia tekemäni ensimmäisen version jälkeen. Homma toimi alusta lähtien kuin junan vessa. Sanoitukset ovat viimeisen päälle kieli poskella tehtyä scifi-hömppää galaksien välisistä lainvartijoista, jotka pitävät jöötä universumissa. Vaikutteet tähän on otettu suurimmaksi osaksi Marvelin Guardians of the Galaxy -leffoista.

Fierce And Free

– Kunnon hevijyrä, jossa kaahataan aavikkomaisemissa bensan ja hien haistessa! Ajatuksen sanoihin sain eräällä työreissulla Kalifornian auringon paisteessa. Takana oli pitkä ja haastava työpäivä ja kello oli ties mitä. Katselin laskevaa aurinkoa ja pohdin, että onko tässä oikeasti mitään järkeä? Sen sijaan, että paahdan pitkää päivää loputtomassa oravanpyörässä, mitä jos vain voisinkin heittää vapaalle ja nauttia komeasta säästä, Kalifornian maisemista ja olla hurja ja vapaa (=fierce and free)!

Shadow Children

– Tämä sanoitus on varmaankin henkilökohtaisin tämän levyn annista. Shadow Children on synkkä ja keskitempoinen biisi, johon synkempi aihekin sopi siten mainiosti. Sanoitukset kertovat ylipäätään kaikista ihmisistä, joilla on ollut tavalla tai toisella haastava menneisyys (itsekin kuulun heihin). Kerta toisensa jälkeen heitä kohdellaan kaltoin ja pyritään suistamaan raiteiltaan, joten eväät aikuisuuteen ja karussa maailmassa pärjäämiseen eivät ole kummoiset. He ovat varjolapsia kuten biisin nimikin kertoo. Sanomassa on kuitenkin positiivinen pohjavire, koska ankea menneisyys ei aina automaattisesti tarkoita yhtä ankeaa tulevaisuutta.

Broken Memories

Musavideobiisimme sanoihin sain ajatuksen S. J. Watsonin Kun suljen silmäni -romaanista. Kirja kertoo muistinmenetyksestä kärsivästä naisesta, joka herää joka aamu muistamatta mitään aiemmasta elämästään. Sanoituksia kirjoittaessani ideoita tipahteli myös esimerkiksi Bourne-leffoista. Biisiin onkin saatu mielestäni vangittua loistavasti paranoidi fiilis ja mielikuva identiteettinsä totaalisesti hukanneesta henkilöstä: “Kuka minä olen?”, “Mitä ihmettä ympärilläni tapahtuu?”, “Osaisiko joku korjata rikkoutuneet muistoni?”

Solitude

– Levymme balladiin idea lähti käytännössä Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit -elokuvan kohtauksesta, jossa Boromir sanoo Frodolle ”I know why you seek solitude”. Biisin tarinan voi siis tiivistää Frodon valtavaan taakkaan sormuksen kantamisesta Mordoriin tuhottavaksi. Ja hänen täytyy tehdä tämä yksin. Jottei mentäisi teemoissa liikaa Blind Guardianin tai vaikka Battleloren tonteille, niin biisin sanoman voi kyllä yleistää ihan kaikkiin mahdollisiin haasteisiin ihmiselämässä, joista on vain selvittävä yksin.

Incomplete

Incomplete on suoraviivainen hevijyrä ja yksi viimeisistä aihioista, jonka hioimme levylle valmiiksi. Siinä missä suurin osa levyn sanoituksista on allekirjoittaneen tekemiä, nämä ovat kitaristimme ja säveltäjämme Tuukan (Nurmi-Aro) käsialaa. Biisin sanoman voi tiivistää ihmisen keskeneräisyyteen. Otamme elämässä kehitysaskelia, olemme välillä selkä seinää vasten suurten haasteiden äärellä, teemme virheitä ja opimme niistä… Mutta vaikka miten pitkälle kehitymme vuosien vieriessä, lopulta olemme aina keskeneräisiä ja epätäydellisiä.

Louder Power

– Tämä on silkka ja häpeilemätön metallimusiikin ylistys-anthem! Biisi on siis käytännössä omistettu hevareille, metallipäille, ruuhkatukille ja ketä kaikkia meitä nyt onkaan. Samalla se on päättäväinen keskisormen ojennus niille ymmärtämättömille, joilla on paha tapa kehottaa kaltaisiamme ”leikkaamaan tukkansa ja menemään oikeisiin töihin”, ”kasvamaan yli tuosta hevivaiheesta” tai “aikuistumaan”. Metallimiehille ja -naisille tämä on voimaa-antava elämäntapa eikä todellakaan mikään este menestyksekkään elämän luomiselle.

Hybrid Generation

– Eepos isolla E:llä ja sanoitukset ovat myös sen mukaiset. Kyseessä on elämää suurempi scifi-tarina, joka ottaa vaikutteensa niin Dan Brownin uusimmasta Alku-kirjasta kuin myös Blade Runnereista ja Terminatoreista. Ihmiskunta on luonut vaikuttavan kyborgirodun, joka ominaisuuksiltaan ja ajatuksiltaan vastaa jo lähes täydellisesti ihmistä itseään. Jossain vaiheessa luonnollisesti ihmisillä ja kyborgeilla menevät napit pahasti vastakkain ja päädytään sotaan, jota kuitenkin seuraa rauha ja onnistunut yhteiselo. Tuhansien vuosien päästä evoluutio on ottanut uuden askeleen jonka tuloksena on täydellinen ihmisen ja kyborgin risteymä: hybridisukupolven ensimmäinen edustaja.

Lisää luettavaa