Kun perustitte Sins of the Damnedin vuonna 2013, oliko alkujaankin selvää, että tulette soittamaan juuri tämänkaltaista musiikkia?
– Bändi lähti ajatuksesta soittaa vanhakantaista speed metalia, eli raakaa ja synkkää tavaraa, liidikitaristi Rodrigo Maot paljastaa.
– Ajan myötä mukaan tulivat omat persoonamme ja musiikilliset mieltymyksemme. Me kaikki pidämme death/thrashistä, ja itse kuuntelen paljon black metalia, minkä on voinut kuulla helposti sitten demoaikojen.
– Meistä tuntui, että on aika siirtää homma vakavammalle ja ammattitaitoisemmalle tasolle, ja sen seurauksena syntyi ensimmäinen levymme Striking the Bell of Death.
Albumi kuulostaa todellakin raa’alta ja kiihkeältä. Oletteko yllättyneitä, miten kova levystä lopulta tuli?
– On tärkeää, että soundi tukee kappaleiden perimmäistä ideaa, ja juuri siksi halusin osallistua itse levyn tuottamiseen. Studiomiehemme auttoi paljon oikean meiningin löytymisessä, mikä tarkoitti selkeää mutta samalla raakaa, synkkää ja väkivaltaista soundia. Minusta tuntuu, että saavutimme hakemamme, ja olemme tyytyväisiä tulokseen.
– Olemme jo kirjoittamassa uutta materiaalia, joten saapa nähdä, mitä saamme tällä kertaa aikaiseksi.
On kerrottu, että sanoituksenne kertovat ”elämästä, kostosta, alkoholista ja sodasta”. Millaiset tarinat toimivat suurimpina inspiraattoreina?
– Olemme pettyneitä nykyiseen maailmantilaan, enkä koe mielekkääksi kertoa pelkkiä turhanpäiväisiä fantasiatarinoita. Haluan kirjoittaa todellisia sanoituksia aiheista, jotka koemme kirjoittamisen arvoisiksi, kuten murhista, sodista, korruptiosta ja kuolemasta. Ne ovat meille läheisiä teemoja ja heijastuvat sekä musiikissa että sanoituksissa.
Mitkä bändit ovat innoittaneet musiikkianne eniten?
– Kaikkein selvimpänä vaikutteena on toiminut Savage Gracen Master of Disguise, joka on yksinkertaisesti täydellinen albumi.
– Omia suosikkejani ovat esimerkiksi Sodom, Dissection, Venom, Iron Maiden, Possessed, Debustrol, Sabbat, Deathrow, Samael, Mayhem, Pile Driver, Agatus, Crackjaw, Riot, japanilainen Gorgon, Running Wild, Slayer, Bethlehem, Necromantia, Dismal Euphony, Satyricon ja Mystifier. Pidän erityisesti näiden yhtyeiden uran alkupään musiikista.
Jokunen suomalainen saattaa tunnistaa chileläiset bändit Criminalin, Pentagramin ja Processionin, mutta muutoin hieman päälle 17 miljoonan asukkaan maan metalliskene on pysytellyt tiukasti undergroundissa.
Mitä teillä päin oikein tapahtuu, ja pystytkö suosittelemaan joitain tarkistamisen arvoisia bändejä?
– Chilessä on tällä hetkellä paljon hyviä yhtyeitä, mutta samalla paljon sellaisia, jotka eivät ansaitse mitään huomiota. Myös keikkoja järjestetään mukavasti eri kaupungeissa ympäri maan. Kannattaa ehdottomasti tsekata sellaiset ryhmät kuin Kratherion, Capilla Ardiente, Nar Mattaru, Drencrom, Gorgeo Seglar, Butamacho, Necromantic Forces ja Hellpack.
Julkaistu Infernossa 4/2019.