Cirith Ungol julkaisee ensimmäisen levynsä sitten vuoden 1991 – uusi kappale kuunneltavissa

Jenkkiläinen metalliveteraani on palannut.

19.02.2020

Jo vuonna 1972 alkunsa saanut jenkkiläinen metalliyhtye Cirith Ungol julkaisi viimeisimmän levynsä Paradise Lostin vuonna 1991.

Sittemmin on ollut hieman hiljaista, mutta bändi on tehnyt viimeisten vuosien aikana paluuta, joka on poikinut viimein myös uuden albumin, Forever Blackin, jonka on määrä ilmestyä 24. huhtikuuta.

Forever Blackiä kehutaan lehdistötiedotteessa hyvin klassiseksi Cirith Ungol -levyksi, jolla yhdistyvät niin pahaenteiset riffit, jylisevät rytmit kuin laulutkin, jotka ovat yhtä tunnistettavat kuin legendaarisella Kings of the Dead -albumilla (1984).

Lisää luettavaa