Corey Taylor Slipknotin julkaisemattomaksi jääneestä ”radioheadmäisestä” levystä: ”Ei kuulosta yhtään siltä, millaisena bändin soundi tunnetaan”

Taylorin mukaan bändi ei ole vieläkään keksinyt, millä tavalla levy olisi parasta julkaista.

26.08.2019

Slipknot äänitti vuoden 2008 All Hope is Gone -albuminsa sessioissa myös 11 kappaleen verran materiaalia, jota ei vielä tänä päivänäkään ole saatu julkaistua All Hope is Gonen digipak-versiolta löytyvää ’Til We Die -kappaletta lukuun ottamatta. Laulaja Corey Taylor puhui tästä julkaisemattomasta levystä Trunk Nationin haastattelussa ja sanoi bändin yrittäneen saada Look Outside Your Window -nimellä tunnettua levyä ulos vuosien varrella useaan otteeseen, mutta jostain syystä julkaisu ei vieläkään ole konkretisoitunut.

”Meillä oli silloin kaksi studioa käytössä. Yksi porukka äänitti toisessa jotain, mistä tuli lopulta Look Outside Your Window ja suurin osa bändistä teki toisessa All Hope is Gonea. Window’n kama on todella, todella… Ei sitä oikeastaan voi kuvailla mitenkään järkevästi. Se on kokeellista, super-tunnelmallista ja melodista. Tosi hyvää kamaa. Niissä biiseissä vain on sitä jotain. Ne ovat todella surumielisiä, energisiä, taiteellisia. Se ei kuulosta yhtään siltä, millaisena bändin soundi tunnetaan. Mielestäni se on lähempänä jotain Radioheadin tyyliä”, Taylor kuvailee.

”Yritin helvetin kovin saada ne kaksi maailmaa ja levyä kohtaamaan. Jossain vaiheessa otin biisejä molemmista ja yritin luoda niistä yhtenäisen jatkumon. Mutta siinä vaiheessa bändin sisäisten ongelmien takia kukaan ei halunnut saada sitä toimimaan. Niinpä julkaisimme All Hope is Gonen ja tämä levy jäi julkaisematta. Olemme vuosia yrittäneet keksiä, miten se olisi paras tuoda julki. Clown [Shawn Crahan, bändin perkussionisti ja yksi pääbiisintekijöistä] sanoo keksineensä jo jotain, mutta sitä samaa hän uhoaa aina muutaman vuoden välein, joten enpä tiedä… Kai se joskus vielä näkee päivänvalon.”

Taylorin mukaan suurin ongelma materiaalin julkaisemisen kanssa on se, että se poikkeaa niin suuresti bändin yleisestä linjasta, että se pitää ”esitellä faneille” oikealla tavalla. Lisäksi levy on laulajan mukaan niin vahvasti perkussionisti Crahanin tuotos, että on hänestä kiinni, milloin ja miten se julkaistaan.

”Olen varma, että suuri osa faneistamme pitäisi siitä todella. Luonnollisesti ne, joita kiinnostaa raskaampi kamamme, eivät varmasti pitäisi siitä ainakaan aluksi – kenties joskus myöhemmin kyllä. Mutta kaikessa on aina kyse oikeasta ajoituksesta, kun puhutaan Clownista. Mitä enemmän hänen kanssaan viettää aikaa, sitä paremmin tajuaa, miten tärkeää hänelle on tehdä asioita juuri oikeaan aikaan. Ja kunnioitan häntä sen vuoksi, se on osa hänen taiteilijuuttaan ja ollut alusta saakka salainen aseemme numero yksi. Se, miltä kuulostamme ja näytämme, on kaikki hänen ansiotaan eikä kukaan bändissämme anna hänelle mielestäni siitä tarpeeksi tunnustusta”, Taylor tuumaa.

Look Outside Your Window oli hänen lapsensa, hän käytti siihen paljon aikaa ja tunnetta. Olisi siis todella hienoa, että ihmiset pääsisivät vihdoin kuulemaan sen.”

Lisää luettavaa