Äärimetallisuuruus Cradle of Filth julkaisee uuden pitkäsoittonsa The Screaming of the Valkyries 21. maaliskuuta. Levyltä lohkaistiin tammikuussa single To Live Deliciously ja nyt kappale on saanut kylkeensä myös musiikkivideon, jossa demonin riivaama nunna rietastelee papin kanssa verisissä merkeissä. Taattua Cradle of Filth -laatua, siis.
Yhtye kiertää kesällä Euroopan festareita ja nähdään muun muassa ensimmäistä kertaa Helsingin Tuskassa.