Cradle of Filth julkaisee uransa kolmannentoista pitkäsoiton Existence is Futile 22. lokakuuta. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu tottelee nimeä Crawling King Chaos ja sen Vicente Corderon ohjaaman musiikkivideon voit katsoa tuosta alta. Levyn kappalelistan ja kansitaiteen löydät puolestaan täältä.
”Levy käsittelee eksistentialismia, olemassaolon ja tuntemattoman pelkoa. Tämä konsepti oli kirjoitettuna jo ennen pandemian alkua, mutta siitä tuli kirsikka kakun päälle. Levyn nimi voi kuulostaa hieman makaaberilta, mutta kyse on enemmänkin totuuden hyväksymisestä ja siitä, että koska millään ei ole merkitystä, kaikki on hyväksyttyä, mikä oli myös okkultisti Aleister Crowleyn elämänohje. Tiedämme kuolevamme, joten sama nautiskella vielä kun voimme”, nokkamies Dani Filth avaa albumin konseptia.