Crowbarista ja Downista tuttu Kirk Windstein julkaisee ensimmäisen soololevynsä – kiekko ulkona tammikuussa

Kirk Windsteinin soololevy esittelee miehen herkemmän puolen.

09.11.2019

Yli 30-vuotisen uran riffipohjaisen metallin parissa tehnyt Kirk Windstein julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa 24. tammikuuta.

Dream in Motioniksi nimetyn kiekon kerrotaan ammentavan vaikutteita miehen koko uran varrelta.

”Idea sooloprojektista lähti liikkeelle siitä, että en halunnut tehdä akustista levyä, koska se on melkoinen klisee”, Windstein kertoo.

”Minulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta se on tehty jo miljoona kertaa. Olin kuitenkin ajatellut jo pitkän aikaa tehdä jotain vähän pehmeämpää kamaa. Se on toinen puoli biisinkirjoittamista ja omaa persoonaani. Se on jotain, mitä tein vain itseäni varten.”

”Musiikissa on mukana kuitenkin aika raskaitakin juttuja, mutta ei mitään hirveän raskaita riffejä, koska tämä on sitä kamaa, jota en voi kirjoittaa Crowbarille. Jos jotkut Crowbar-fanit eivät diggaa tästä, ymmärrän hyvin. Toivottavasti porukka kuitenkin pitää materiaalista.”

Niin ikään Crowbarin ja Downin takaa tutun tuottajan Duane Simoneauxin kanssa tehty materiaali vaikuttaa ensimmäisen näytebiisin perusteella varsin lupaavalta.

Lisää luettavaa