Death Angelin rumpali koronakoomakokemuksestaan: ”Vierailin helvetissä ja näin Saatanan”

Melkoinen kokemus miehellä. Hyvä että selvisi.

Death Angelin rumpali Will Carroll ja muut bändin jätkät saivat koronatartunnan Euroopan-kiertueella, mutta vain Carroll sairastui vakavasti. Hänet jouduttiin vaivuttamaan koomaan lääkkeiden avulla.

Carroll oli lopulta yhteensä 12 päivää koomassa, jonka avulla hän parani koronaviruksesta.

– Vierailin helvetissä ja Saatana oli nainen. Minut tuomittiin sinne laiskuuden takia. Olin siellä eräänlainen jättimäinen Jabba the Hut -tyylinen olento. Oksensin verta niin kauan, että sydämeni pysähtyi. Se oli todella kummaa, sillä minulta pysähtyi sydän oikeasti kooman aikana, Carroll kertoo kokemuksestaan.

– Muistan kuinka nousin helvetistä. Myös taivaassa oli pelottavaa. Siellä kaikki oli kuin jonkinlaisissa roomalaisissa orgioissa, mutta enkelit olivat vielä pelottavampia kuin demonit. Sitten minut jo tiputettiin takaisin maan päälle, jossa päädyin yökerhoon kavereideni kanssa. Se on viimeinen asia, jonka muistan.

Carroll kuvailee muistojaan kehostapoistumiskokemuksena.

– En usko isojalkaan. En oikein edes usko henkimaailmaan.

Koomasta herättyään hänen ensimmäinen kysymyksensä hoitajalta oli ”olenko vielä helvetissä?”

Carrollia hoitaneet lääkärit kertoivat, että mies oli aivan niillä rajoilla, etteikö olisi kuollut viruksen aiheuttamiin komplikaatioihin.

Mies kehottaakin toimimaan viranomaisohjeiden mukaisesti ja pysymään sisällä.

– En ole isonveljen iso kamu, mutta meidän pitää estää tämän leviäminen. En toivoisi tätä kokemusta edes pahimmalle vihamiehelleni.

Lähde: Loudwire