Devin Townsend juhlistaa uutta levyään musiikkivideolla – ensimmäinen kahdesta Suomen-keikasta tänään

Nyt on hyvä viikonloppu olla Devin-fani.

29.03.2019

Devin Townsend on tänään julkaissut uuden soololevynsä Empath. Kyseessä on ensimmäinen julkaisu sitten suurta suosiota nauttineen Devin Townsend Project -kokoonpanon kuoppaamisen. Julkaisua juhlistaakseen on Townsend pukannut ulos uuden musiikkivideon Spirits Will Collide -kappaleeseen, jonka voit katsoa tuosta yläpuolelta.

Tänään Townsend saapuu myös Suomeen ja heittää ensimmäisen kahdesta loppuunmyydystä soolokeikoistaan Helsingin Savoy-teatterissa. Toinen konsertti nähdään lauantaina. Luvassa on paitsi musiikkia monipuolisen ja tuotteliaan muusikon pitkän uran eri vaiheista, myös Q&A-tilaisuus, jossa Townsend jutustelee ja vastailee yleisön kysymyksiin.

Eikä siinä vielä kaikki. Townsend vierailee lauantaina myös Helsingin Fredrikinkadun Levykauppa Äxässä kello 14 alkaen Empath-levyn nimmarointitilaisuuden merkeissä. Odotettavissa on ruuhkaa, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä, mikäli haluaa miehen puumerkin omaan levykäiseensä.

Townsend nähdään Suomessa tämän vierailun jälkeen seuraavan kerran loppuvuodesta, jolloin kanadalaismuusikko heittää bändeineen kaksi keikkaa Turussa ja Helsingissä.

Kannattaa myös käväistä lähimmässä lehtipisteessä ja napata mukaansa viimeisin Inferno-lehti, jonka kannessa Townsend myös komeilee. Lehdestä löytyy nimittäin miehen 8-sivuinen haastattelu, jossa muusikko puhuu tarkemmin uudesta levystään sekä DTP:n telakalle laittamiseen johtaneista syistä.

Lisää luettavaa