Devin Townsend näyttää fanin kuvaamalla videolla, miten selvitään kunnialla PA-kamojen kyykkämisestä keikalla

21.03.2017

Tietotekniikka on hieno ja elämää helpottava asia. Ainakin silloin, kun pelit ja vehkeet toimivat. Tämän sai kokea myös yleisö Devin Townsend Projectin keikalla Skotlannissa 14. maaliskuuta.

Keikka oli ehtinyt vanheta vain muutaman kappaleen verran, kun PA-laitteet kyykkäsivät ja niitä hallinnoiva tietokone jouduttiin käynnistämään uudelleen vian korjaamiseksi. Fanin yleisöstä kuvaamalla videolla Devin Townsend selittää asian ja kertoo koneen boottaamisen vievän viidestä kymmeneen minuuttia, jona aikana lavalta ei saada mitään ääntä ulos.

Mutta tämäpä ei raudanlujaa ammattilaista haittaa yhtään ja Devin hoitaa homman kotiin viihdyttävällä tavalla vitsiä veistellen ja itseään akustisella kitaralla säestäen. Yltyypä yleisö myös spontaaniin Lucky Animals -yhteislauluun, jonka tahtiin kanadalaismuusikko tanssii musiikkivideosta tuttuun tyyliinsä.

Juuri helmi-maaliskuun taitteessa Suomessa keikkaillut Devin Townsend nähdään seuraavan kerran näillä main Tuska-festivaaleilla perjantaina 30. kesäkuuta.

Lisää luettavaa