Diablo-yhtyeen Eternium-pitkäsoitto täytti alkuvuodesta 20 vuotta. Asiaa juhlistetaan paitsi tänään Turun Logomosta alkavalla kiertueella sekä levyn vinyylipainoksella, myös uudella oluella, joka on toteutettu yhteistyössä espoolaisen Masis Breweryn ja tallinnalaisen Sori Brewingin kanssa. Black Swan, joka on nimetty Eterniumilta löytyvän biisin mukaan, on vaniljalla, tonkapavuilla ja kahvilla maustettu 8-prosenttinen pastry stout, jota on ollut suunnittelemassa rumpali Heikki Malmberg.
”Kun minulle ehdotettiin mahdollisuutta lähteä suunnittelemaan olutta Masis Breweryn ja Sori Brewingin kanssa, niin eihän siitä voinut kieltäytyä. Diablolla on ollut jo aiemmin kaksi tymäkkää stoutia markkinoilla, joten tällä
kertaa halusin lähteä karvan verran eri suuntaan. Oluttyyppi pysyi samana, mutta nyt asteltiinkin jälkiruokapöytään, kuitenkaan tanakkaa runkoa unohtamatta”, kommentoi Malmberg.
Olutta on ensimmäisen kerran saatavilla Eternium-juhlakiertueen ensimmäisillä keikoilla 5.4. Logomossa ja 6.4. Kulttuuritalo Nuijamiehessä Lappeenrannassa. Lisäksi sitä on saatavilla Masis Breweryn panimokaupasta Keran Halleilla.