Doomyhtye Messa vakavassa liikenneonnettomuudessa – keikkapaku romuttui täysin

Kuolonuhreilta onneksi vältyttiin.

03.10.2022

Italialainen doomyhtye Messa tiedottaa sosiaalisessa mediassa bändin ja heidän kiertueväkensä joutuneen viikonloppuna vakavaan liikenneonnettomuuteen, kun väärää kaistaa ajanut auto törmäsi suoraan yhtyeen keikkapakua päin. Bändi jakoi somessa kuvia onnettomuuspaikalta, jossa näkyy sekä paku että päin ajanut henkilöauto keulat solmussa.

Kuolonuhreilta onneksi vältyttiin, mutta osa pakussa olleista sai onnettomuudessa leikkaushoitoa vaativia vammoja. Bändi onkin pistänyt pystyyn joukkorahoituskampanjan, jonka tuotoilla maksetaan sairaala- ja matkakuluja sekä korvataan tuhoutunutta soittolaitteistoa.

”Kuultuamme toistemme äänet heti onnettomuuden jälkeen kun kysyimme toisiltamme ovatko kaikki kunnossa, oli todella valtaisa helpotus, joka ei katoa mielestä helpolla”, yhtye kirjoittaa päivityksessään.

Voimia ja jaksamista bändin suuntaan!

Lisää luettavaa