Edellisen albuminsa vuonna 2003 julkaissut Pissing Razors on tehnyt uuden levyn – musiikkivideo katsottavissa

Pissing Razors liittyy comebackin tehneiden metallibändien joukkoon.

24.11.2019

1990-luvun groovemetalliaikoina mm. Panteran kanssa kiertänyt ja jonkinlaista nimeä itselleen kerännyt Pissing Razors katosi kartalta viisitoista vuotta sitten, mutta on tehnyt hiljaista paluuta vuodesta 2014 saakka.

Lähes alkuperäisellä kokoonpanolla soittava teksasilaisbändi on saanut valmiiksi ensimmäisen albumin sitten vuoden 2003 Evolutionin. Ensi vuonna julkaistava kiekko on purkitettu yhdessä Chris Collierin (Korn, Whitesnake…) kanssa ja sen nimeksi on kerrottu Eulogy Death March.

Uusi video Left for Dead julkaistiin jo jokunen viikko sitten, ja se tekee jatkoa tammikuussa julkaistulle Crushing Grip -singlelle.

Lisää luettavaa