Edellisestä Tool-levystä aikaa jo kymmenen vuotta: ”Emme vain osaa siirtyä eteenpäin”

17.03.2016

Eriskummallinen progemetallibändi Tool julkaisi edellisen levynsä 10,000 Daysin melko tasan kymmenen vuotta sitten. Järkälemäisestä kiekosta on riittänyt pureskeltavaa aina näihin päiviin asti, mutta uuden levyn odotus alkaa käydä jo sietämättömäksi.

Laulaja Maynard James Keenan antoi hiljattain haastattelun, jossa kertoi lähinnä hyvinkin aktiivisen Puscifer-yhtyeensä tekemisistä. The Press Enterprise kysäisi myös tulevan Tool-levyn vaiheista, eikä Keenanin kommentti ollut kovinkaan rohkaiseva.

– Elämme oikein hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta emme vain osaa siirtyä eteenpäin.

Tämän lausahduksen perusteella uutta Tool-albumia on turha odotella aivan lähiaikoina, joten palaillaan asiaan jälleen vuosikymmenen kuluttua.

Lisää luettavaa