Rage julkaisi tammikuun alussa peräti 24. studioalbuminsa Wings of Ragen. Wagner – mies, joka tuntenee bändinsä historian tarkemmin kuin omat taskunsa – tarttuu järjestysnumeroon heti.
– Mielestäni se on jo 25. albumimme, sillä julkaisimme myös Lingua Mortis Orchestra -levyn. No, aivan sama, olemme tehneet paljon levyjä.
Toden totta, kyseinen sinfoniaorkesterin kanssa levytetty teos ilmestyi vuonna 2013. Albumi tosin julkaistiin orkesterin eikä Ragen nimissä.
Takaisin kysymykseen, jota en edes ehtinyt esittää, eli miltä tällainen saavutus tuntuu?
– Olen iloinen ja ylpeä, että olen voinut julkaista tuollaisen määrän musiikkia vuosien aikana. Minulla on yhä luovuutta kirjoittaa uusia biisejä, enkä pelkää sen ominaisuuden menettämistä.
Uusi teos on todella vahva kokonaisuus, mistä kehaisen Wagneria. Yritän udella, miten mies itse kokee levyn.
– Olen julkaissut vuosien varrella niin paljon musiikkia, että nykyisin yritän olla odottamatta liikoja, you know?
You know. Sanapari, jota Wagner viljelee jokaisen lauseen alussa, lopussa ja välissä. Maanmiehensä Udo Dirkschneider tunnetaan ehkä ”What can I say?” -hokemastaan, mutta tämän herran dialogia kuunnellessa vanha sumutorvi jää auttamatta kakkoseksi.
Rage on edustanut erilaisia metallin tyylilajeja hyvin monipuolisesti kautta pitkän uransa, eikä tuore albumi tee poikkeusta.
– Uramme alussa meillä oli enemmän thrashvaikutteita, kun taas 1990-luvulla soitimme melodisempaa metallia. Myöhemmin toimme mukaan orkesterin ja teknisempiä juttuja. Uudella albumilla käytimme kaikkia näitä elementtejä tehdäksemme levyn, joka edustaa koko Ragen perusolemusta.
Albumin loppusuoralla seisoo HTTS 2.0 -niminen kappale. Kryptisen lyhenteen takaa löytyy alun perin End of All Days -levyllä (1996) julkaistu Higher than the Sky. Biisi on muodostunut vuosien varrella melkoiseksi Rage-klassikoksi ja keikkojen encoreksi. Ehkä juuri siksi bändi halusi tehdä kappaleesta niin sanotun ultimaattisen version?
– Tietenkin biisi on ajaton klassikko, mutta uuden ei ole tarkoitus kilpailla alkuperäisversion kanssa. Idea lähti siitä, kun kuulin Whitesnaken kappaleen Here I Go Again. Tajusin, että yksi bändin suurimmista hiteistä on vanhan biisin uudelleenversiointi!
Wagner päätti nostaa vanhan rallin pöydälle ja jammaili sitä yhtyeen nykyisen kitaristin Marcos Rodríguezin kanssa. Miehet äänittivät session ja soittivat uuden version rumpali Lucky Maniatopoulosille.
– Hän oli aivan ällikällä lyöty eikä ollut edes tunnistaa sitä vanhaksi biisiksi!
– Aluksi ajattelimme sitä uuden levyn bonusraidaksi, mutta jos se olisi julkaistu pelkästään jossain Japanissa, vain harvat ihmiset olisivat kuulleet sen. Kaikki reagoivat versioon niin positiivisesti, että päätimme sijoittaa sen uusien biisien joukkoon.
A Nameless Grave -biisi kertoo sodissa henkensä menettäneistä, unohdetuista ihmisistä. Kysyn Wagnerilta, miten hän päätyi kirjoittamaan tällaisen kantaa ottavan sanoituksen. Mies intoutuu avaamaan biisin historiaa sellaisella vimmalla, että unohtaa varsinaisen kysymyksen.
– Se on yksi orkestraatioita sisältävistä biiseistä. Itse asiassa sen varhaiset demot ovat aikakaudelta, kun teimme levyjä Lingua Mortis Orchestran kanssa. Kappale tuli vastaan, kun etsimme bonusmateriaalia levyjen uusintapainoksille. Löysimme kasan vanhoja demoja, joita emme olleet ikinä käyttäneet. Pidimme joistain ideoista ja aloimme työskennellä niiden kanssa uudelleen.
No… Joidenkin asioiden on parempi pysyä mysteerinä. You know?
Paljon melua
Uudet kuviot ovat selvillä ja Wagner on harvinaisen vähäpuheinen niiden yksityiskohdista. Kun aloitamme menneiden kaivelun, papupata on yllättäen ilmiliekeissä!
Aloitetaan ihan alusta, eli vuodesta 1983, kun bändi tunnettiin nimellä Avenger.
– Olin silloin vielä teini! Wagner röhöttää.
– Olimme metallifaneja ja halusimme soittaa kuten omat sankarimme. Judas Priest, Ozzy Osbourne ja Black Sabbath olivat suuria vaikuttajiamme.
Wagnerin mukaan Saksassa oli siihen aikaan vain muutamia metallibändejä.
– Metallimusiikki kasvoi todella vahvaksi todella lyhyessä ajassa. Se oli ruohonjuuritason liikettä, joka räjähti yhtäkkiä kaikkialla Euroopassa! Jos niin ei olisi tapahtunut, emme luultavasti olisi koskaan saaneet mahdollisuutta päästä näin pitkälle.
Wishbone Records kiinnostui yhtyeestä ja julkaisi sen debyyttialbumin Prayers of Steelin vapunpäivänä 1985.
– Valitettavasti lafka oli hyvin pieni, eivätkä he kyenneet levittämään meitä kovin laajalti. Meidän olisi ehkä pitänyt odottaa hieman kauemmin ja hypätä suoraan Noise Recordsille, joka julkaisi toisen levymme.
Muun muassa Kreatorin, Running Wildin ja Helloweenin alkuaikojen julkaisuista vastannut yhtiö saa Wagnerilta silti enemmän risuja kuin ruusuja vielä 35 vuotta myöhemmin. Yhtyeen nimikin meni vaihtoon saman tien, kun sopimukseen oli väkerretty puumerkit.
– Tuohon aikaan kaikki yhtiön bändit joutuivat vaihtamaan nimensä!
Tarkka syy muutokseen ei tullut ilmi, mutta asiaan saattoi vaikuttaa, että Britanniassa tykitteli samoihin aikoihin toinen Avenger.
– Emme tietenkään tienneet sitä! Muuten olisimme valinneet toisen nimen jo alun perin. Tuolloin ei vain ollut niin helppoa löytää tällaista tietoa.
Kysyn, eikö Rage-niminen bändikin jo löytynyt.
– Jep, emme tienneet sitäkään! Wagner nauraa. – He eivät olleet olemassa, kun valitsimme nimen.
Itse asiassa tämä brittiläinen Rage julkaisi kolme albumia vuosina 1981–83.
– Sitä paitsi emme edes valinneet nimeä Rage. Halusimme olla Furious Rage! Noise päätti muuttaa nimen, emmekä olleet mitenkään osallisina päätökseen.
– Tällainen oli tuohon aikaan täysin normaalia. Nykyään levy-yhtiöt ovat paljon kunnioittavampia bändejä kohtaan. Tuolloin lafkojen pomot ajattelivat, että muusikot ovat vain tyhmiä kakaroita, joiden pitäisi olla kiitollisia siitä, että edes pääsevät yhtiön kirjoille.
Uusi tuleminen
Vuonna 1996 Rage julkaisi Lingua Mortis -albumin, joka muodostui vedenjakajaksi bändin myöhemmälle uralle. Prahan sinfoniaorkesterin kanssa äänitetty albumi sisältää uudelleensovituksia vuotta aiemmin ilmestyneen Black in Mind -levyn kappaleista. On puhuttu, ettei Wagner olisi ollut aluksi lainkaan innostunut ideasta työskennellä sinfoniaorkesterin kanssa. Mies torppaa väitteet alkuunsa.
– Minulla ei koskaan ollut mitään sitä ideaa vastaan. Kokonaisen orkesterin kanssa työskentely oli vain todella kallista!
Rage voitti levy-yhtiön järjestämän kilpailun ja sai ylimääräisen budjetin uuden albumin tekoon.
– Pystyimme tekemään lisää biisejä orkesterin kanssa, joten tartuimme tilaisuuteen ja levytimme Lingua Mortisin. Albumi oli menestyksekäs, sillä ajatus metallin ja klassisen musiikin yhdistämisestä oli jo tuolloin ilmassa. Monet puhuivat siitä, mutta kukaan ei ollut vielä tehnyt sitä!
Rage sai paljon uusia faneja ja päätyi julkaisemaan kaksi muutakin orkesterialbumia. Nimensä mukaisesti yhtyeen 13. albumi XIII ilmestyi vuonna 1998 ja Ghosts puolitoista vuotta myöhemmin.
XIII-albumin jälkeen bändissä alkoi tapahtua kummia. Triona useimmiten soittanut Rage oli näihin aikoihin nelihenkinen ryhmä, jossa vaikuttivat Wagnerin lisäksi rumpali Chris Efthimiadis, tämän kitaristiveli Spiros ja toinen kepittäjä Sven Fischer. Miehistön sisäiset konfliktit eskaloituivat lopulta siihen, että Wagner oli Ghostsin nauhoitusten kynnyksellä yksin. Mitä tapahtui?
– Se on pitkä tarina, enkä tiedä, haluatko todella kuulla sen. Pitkä ja paskamainen juttu, Wagner nauraa.
Nauran mukana. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, mies alkaa kerrata asioita.
– Spiros oli todella kunnianhimoinen eikä tyytynyt rooliinsa kitaristinani.
Kitaristi halusi aloittaa oman projektin ja yritti rakentaa sitä salassa. Mies esimerkiksi soitti omia demojaan muille bändikavereille, mutta vältteli basistijehua.
– Hän valitti aina kaikesta ja oli tyytymätön bändiin. Kun XIII-albumin kiertue oli ohi, pyysin Spirosia lähtemään bändistä. Hän rukoili, etten potkisi häntä pihalle! Wagner hohottaa.
Basistin mukaan kaikki bändissä ansaitsivat tarpeeksi rahaa tullakseen hyvin toimeen. Hän näkeekin asian niin, että muu bändi keikkui mukana ainoastaan ansaitakseen lisää pätäkkää.
– Muut jäsenet olivat kuviossa mukana ja Spiros kertoi heille tulevan bändinsä suurista suunnitelmista. Hän suunnitteli Sunrise Avenuen tyylistä pop/rock-bändiä. Kun laulaja oli löytynyt, Spiros vei kaikki mukanaan. Jopa hänen veljensä Chris, pitkäaikainen rumpalimme, seurasi häntä.
Efthimiadiseista vanhempi oli soittanut Ragen klassikkokokoopanossa vuodesta 1987 alkaen. Kyseinen miehistö palasi yhteen Refuge-sivuprojektina vuonna 2014, joten luulisi, ettei kumpikaan osapuoli jäänyt kantamaan kaunaa tapahtumista. Wagnerin puheet antavat silti ymmärtää muuta.
– Heidän olisi pitänyt äänittää osuutensa Ghosts-albumille ja soittaa kiertue, joka oli jo buukattu. He olisivat voineet mennä omia teitään sen jälkeen, mutta he jättivät minut tavalla, joka aiheutti paljon vahinkoa bändille.
Kaikki yhden…
Valkovenäläinen kitaristi Victor Smolski tuli hätiin ikävän tilanteen keskellä, ja levy saatiin viimeisteltyä kunnialla.
– Smolski oli halukas soittamaan myös kiertueella, joka oli jo aika pitkälti loppuunmyyty. Vedimme rundin yhdessä ja päätimme jatkaa bändinä.
Uusi kokoonpano muodostui melko pitkäikäiseksi. Smolski soitti Ragessa kokonaiset 16 vuotta, kunnes hänkin yritti työntää Wagnerin sivummalle – tai ainakin keulakuva on tapahtumista sitä mieltä.
– Jouduin potkimaan Smolskin pihalle, sillä hän yritti olla pomo ja ottaa bändin hallintaansa.
Melkoista valtapeliä. Onko sinulla ollut vain huonoa tuuria soittajien kanssa, vai mihin jäljet mahtavat johtaa?
– Ehkä arviointikykyni ei ole kovin hyvä!
– Olen oman bändini pomo ja tarvitsen rinnalleni ihmisiä, jotka ovat valmiita työskentelemään kanssani juttuani varten. Olisi pitänyt tajuta, että suuret egot aiheuttavat ennen pitkää ongelmia.
Löytyy kipparilta hyviäkin muistoja. Erityisesti Manni Schmidtin ja Chris Efthimiadisin tähdittämä kokoonpano (1987–1994) ansaitsee kiitosta.
– Se oli bändi, joka muodostui oikeista ystävistä. Tykkäsimme siitä, mitä teimme, ja puhalsimme yhteen hiileen. Kaikki toimi upeasti, kunnes Manni päätti perustaa perheen ja mennä naimisiin. Kiertäminen oli hänelle liikaa, joten hän päätti vetäytyä ammattimuusikon uralta.
… ja yksi kaikkien puolesta?
Ragen tämänhetkinen kokoonpano on jyskyttänyt eteenpäin vuodesta 2015 alkaen.
– Ainoastaan se, että joku osaa soittaa, ei tule toimimaan pidemmän päälle. Juuri siksi työskentelen nykyään Marcosin ja Luckyn kanssa, jotka ovat pitkäaikaisia ystäviäni.
Historialla on taipumus toistaa itseään, mutta Wagner toivoo, että kolmikko tulee pitämään yhtä vielä pitkään.
– Välillämme on vahva ystävyyssuhde. Jätkät olivat nuorempina bändin faneja, ja he tietävät, että Rage on minun juttuni. Molemmilla on myös omat bändinsä, joissa he voivat toteuttaa omia ideoitaan.
Basson läimimisen lisäksi Wagnerin vastuulla on ollut alusta asti laulaminen. Nyt 55-vuotias ukko on suoriutunut tehtävästään aina kunnialla, eikä uusimmalla albumillakaan kuulla hiipumisen merkkejä. Bändin ensimmäisillä levyillä laulutyyli tosin oli kovin erilainen.
– Alkuaikoina kaikki lauloivat kimeällä mikkihiirityylillä, ja mekin teimme niin muutaman vuoden. Kun aloitimme Refuge-projektin, jouduin opettelemaan koko homman uudestaan, sillä en ollut laulanut sillä tavalla vuosiin!
– Soitimme paljon vanhoja biisejä ja halusimme olla mahdollisimman uskollisia alkuperäisversioille. Homma toimi todella hyvin jopa nykyisellä äänelläni, mutta en enää laulaisi sillä tavalla jatkuvasti.
Wagner toteaa vaatimattomasti, että mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä helpommin laulaminen käy.
– Nuorempana minulla oli paljon enemmän ongelmia ääneni kanssa. Etenkin jos olin kipeänä, minulla oli joskus todellisia vaikeuksia vetää keikat läpi!
– Nyt laulaminen on minulle helppoa ja tulee luonnollisesti ilman, että minun tarvitsee venyttää itseäni. Ehkä se on myös henkinen asia – onhan laulaminen tunteiden ilmaisemista.
Rakkaudesta lajiin
Miltei neljäkymmentä vuotta on pitkä aika millä mittapuulla tahansa. Mikä on pitänyt Wagnerin valitsemallaan tiellä?
– Rakkaus musiikkia kohtaan. Biisien tekeminen ja esittäminen ovat mieluisimpia asioita elämässäni.
Kiitosta ansaitsevat myös fanit, jotka pitävät bändin elossa.
– Meillä on kannattajia ympäri maailmaa ja näin ollen mahdollisuus tehdä tätä hommaa. Joten kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet meitä!
Wagner näkee raskaan musiikin tulevaisuuden hyvin valoisana.
– Metalli on yhä maailmanlaajuinen ilmiö, kuin rinnakkaistodellisuus! Musiikkiuniversumi, joka on selviytynyt tähän päivään saakka ympäri maailman. Joka puolella on yhä metallifaneja, enkä usko, että he ovat katoamassa mihinkään.
Entä mitä voimme odottaa Ragen tulevaisuudelta? Millaisena Wagner näkee bändinsä kymmenen vuoden päästä?
– En tiedä. En tiedä, olenko edes elossa silloin, mies nauraa.
– Minusta on aivan täyttä hevonpaskaa suunnitella asioita pidemmälle kuin yhden tai kahden vuoden päähän. Asiat muuttuvat, ja koko maailma muuttuu!
Jaha. Kai bändillä nyt jotain suunnitelmia on? Kiertuetta, seuraavaa levyä, mitä vain? Aikooko porukka ylipäänsä pysyä vielä kasassa?
– Uskon, että jatkan musiikin tekemistä niin kauan kuin elän. En suunnittele sen suhteen mitään elämänmuutosta.
Wagner veistelee tyhjentävän vastauksen juuri sopivasti varsinaisen kysymyksen ohi lipuen. No, miehellä on myös kaksi sivuprojektia: Lingua Mortis Orchestra ja aiemmin mainittu Refuge. Uskallanko edes kysyä, mikä on näiden ryhmien tilanne?
– Juuri nyt keskitymme Rageen. Soitimme Lingua Mortis Orchestran kanssa XIII-albumin kokonaisuudessaan useilla festareilla viime kesänä. Refuge taas julkaisi levyn vuonna 2018, joten sillä saralla aiomme pitää hiljaisuutta.
Juttutuokion päätteeksi Wagner kertoo jotain, mitä yritin kaivaa hänestä ulos juuri hetkeä aiemmin. Lausuinko silloin väärät taikasanat?
– Kierrämme Ragen kanssa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Meillä on jonkin verran keikkoja helmikuussa ja paljon lisää tulossa. Myöhemmin syksyllä on Skandinavian-pätkä, jolla tulemme aika varmasti myös Suomeen!
Tulihan se sieltä. En tosin viitsinyt oikoa Wagneria toteamalla, ettei Suomi kuulu Skandinaviaan. Jäämme jännityksellä odottamaan, reputtiko mies maantiedossa vai nähdäänkö raivoisa trio todella myös näillä leveysasteilla.
Julkaistu Infernossa 1/2020.