”Emme kuuntele tai sävellä musiikkia, joka on tuotettu pelkästään viihteeksi” – haastattelussa Celestial Grave

Tuoretta kotimaista metalliosaamista edustava Celestial Grave on saanut valmiiksi ensimmäisen kokopitkänsä, joka tihkuu jokaisella soinnullaan tuonpuoleista tunnelmaa. Kaikesta käy ilmi, että tätä musiikkia ei ole tarkoitettu pelkäksi kulutusviihteeksi.

17.11.2019

Hieman päälle puolituntinen Secular Flesh -debyyttinne on osoittautunut hyväksi ja sopivalla tavalla ytimekkääksi albumiksi. Minkälaisena itse näette levyn sisällön? 

– Haimme ytimekästä albumia, ja siksi levyn kesto pidettiin varsin maltillisena. Me molemmat kirjoitimme materiaalia, ja koemme, että se toi levylle moni-ilmeisyyttä ja kokonaisuudesta muodostui jotain, mihin kumpikaan meistä ei olisi pystynyt yksin, bändin nimetön kaksikko vastaa. 

– Tietynlainen ajattomuus on ollut läsnä koko prosessin ajan, sillä levy sisältää osioita, jotka syntyivät jo yli kymmenen vuotta sitten. On kieltämättä todella epätodellinen olo, kun saa vietyä päätökseen niin kauan sitten alkaneita visioita. 

Albumin ytimekkäästä nimestä voisi päätellä, että irtisanoudutte kaikista uskonnoista. Pitääkö tämä paikkansa? 

– Levyn ja kappaleen nimi tulee Secular Flesh -kappaleen sanoituksista. ”Unchain and ascend, from the secular flesh”. Eli irrottaudu maallisesta lihasta. 

Musiikkinne niputetaan tyyliltään black metaliksi, joskin sävellyksistä on löydettävissä selkeitä viitteitä myös death metaliin. 

Musiikin mustuudesta ja pahaenteisestä tunnelmasta johtuen on pakko kysyä, minkälainen ideologinen pohja bändiltänne löytyy. Merkitseekö kirjoittamanne musiikki teille enemmän kuin vain hyviä kappaleita? 

– Merkitsee, totta kai. Emme kuuntele tai sävellä musiikkia, joka on tuotettu pelkästään viihteeksi. Ideologinen ja hengellinen pohja taas saa inspiraatiota muusta taiteesta, uskonnoista, henkilökohtaisista kokemuksista ja ympäröivästä maailmasta. Meillä ei kuitenkaan ole mitään tiettyä filosofista tai hengellistä dogmaa, jonka mukaan elämme. 

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, sanoituksenne kertovat pääosin kuolemasta. Miltä kantilta käsittelette aihetta? 

– Secular Flesh on peili tämänhetkiseen ajatusmaailmaamme. Levyllä käydään läpi tilaa ja hetkeä, jolloin tuonpuoleisen voimat nuolevat ja koettelevat sinua. On antauduttava ja mentävä syvemmälle sen pyörteisiin. 

Kiekon neljästä kappaleesta voi poimia esiin monenlaisia fiiliksiä aina vihasta kaihoon. Minkälaisia tunnelmia haluatte välittää musiikillanne? 

– Ekstaattista kauhua, bändi päättää yksiselitteisesti.

Julkaistu Infernossa 6/2019.

Lisää luettavaa