Hypocrisyn eilen ilmestynyttä Worship-levyä promonnut Peter Tägtgren antoi Tuonela Magazinelle haastattelun, jossa kertoi muun muassa näkemyksiään koronapandemiasta ja -rokotteista:
”En ole valitettavasti kovin optimistinen tämän covid-jutun suhteen”, Tägtgren juttelee.
”Uskon, että tulossa on jälleen pari kiihtymisvaihetta ja lockdowneja siellä sun täällä. Valitettavasti se on näin. En tiedä, loppuuko tämä koskaan, mutta ehkä voimme tulla sille immuunimmaksi, jolloin tauti ei olisi niin tappava.”
Pienessä Pärlbyn kylässä Ruotsissa asuva Tägtgren kertoo olevansa rokotteen suhteen varovainen:
”Kaikki tietävät, että olen todella skeptinen rokotteen ja muun vastaavan kanssa etenkin, kun sitä ruvetaan tyrkyttämään ihmisille. Kun näin tapahtuu, minä asetun sitä vastaan”, Tägtgren jatkaa.
”On hyvä juttu, että en ole sosiaalinen. Asun metsässä, joten en hengaile ulkona hengittelemässä muiden päälle. Lähden ulos ainoastaan studiolleni tai lähikauppaan, jossa on kerralla maksimissaan neljä ihmistä, joten en ole riski kenellekään. Jopa rokotetut ihmiset levittävät yhä tautia, joten en valitettavasti näe tässä mitään eroa.”
Tägtgren kertoo olevansa toistaiseksi rokottamaton:
”Niin kauan kuin olen kotona, en tule rokotuttamaan itseäni, mutta minun täytyy tehdä se, koska aion lähteä kiertueelle. Pysyn siis erossa ihmisistä kunnes lähden kiertueelle… Pysyn kylässäni, jossa asuu 20 ihmistä, joiden talot ovat kaukana toisistaan. En siis näe juuri nyt mitään ongelmaa olla rokottamaton.”
Voit katsoa Tuonela Magazinen haastattelun alta: