”En voi sanoin kuvailla, miten suuri sääli on, että juuri metallimusiikista on tullut väkinäistä bisnestä” – haastattelussa Watainin Erik Danielsson

Watain ei kaihda kyseenalaistetuksi tulemista tai konflikteja ylistäessään ihmiselon kirottua merkityksettömyyttä. Yhtyeen seitsemännen albumin lähteenä on elämänmittaisen kuolinkamppailun turruttaminen hetken huumalla.

20.08.2022

Äärimmäisyyttä, ehdottomuutta, vertauskuvallista suurieleisyyttä ja hyökkäävää primitiivisyyttä. Kuka tahansa voi nähdä, että Watainin maailmassa musta on upottavanmustaa ja valkoinen pistävänvalkoista. 

Niin moni äärimetallibändi on kutsunut esiintymisiään messuiksi tai rituaaleiksi, että nuo sanat ovat alkaneet menettää tässä kontekstissa merkitystään. Watainin kohdalla ne eivät kuitenkaan tunnu lainkaan liioitelluilta. Oli lava miten pieni tai suuri tahansa, sille nousee joukko verisiä hahmoja ympärillään eläimenraatoja ja alttareita suoraan helvetistä. 

Watainille viettelevän esoteerinen musta ja kirkkaasti viiltävä valkoinen ovat ihmisen alkukantaisuuden vertauskuvia. Niissä piilee teistisen satanismin syvyyksiä, joiden voimalla Watain on rakentanut yleisesti tunnustetun rinnalle oman maailmansa. 

Siinä missä monet black metal -bändit keskittyvät maailmanlopun kuvastoja maalaillessaan kärjistettyyn ja mahtailevaan nihilismiin, joka erottelee suurella uholla ihmiskunnan pohjasakkaa omista korkeamman ymmärryksen joukoista, Watainin synkässä seremoniassa syleillään saatanan läsnäoloa ihmisessä toteavammin. 

Tämä oli laulaja-basisti Erik Danielssonin, rumpali Håkan Jonssonin ja kitaristi Pelle Forsbergin missio jo vuonna 1998, kun he perustivat Watainin Ruotsin neljänneksi suurimmassa kaupungissa Uppsalassa. Kolmikko oli saanut tarpeekseen siitä, ettei moni bändi enää tuntunut tohtivan pitää kiinni sanomastaan. 

Asia, johon trio ei välttämättä vuosikymmeniä sitten varautunut, on se, miten pitkälle Watain on lopulta yltänyt. Seitsemän albuminmuotoista keihäänkärkeä on vienyt joukon koko ajan suuremmille areenoille. 

Nykyisin Watain on yksi tunnetuimmista black metal -yhtyeistä. Siihen on syynsä: Watain on niitä harvoja tämän kokoluokan äärimetallijoukkoja, jotka eivät ole tasoittaneet rienaavaa ilmaisuaan tai syvintä filosofiaansa rahtuakaan.

Vaarallisessa mielentilassa

Watain ei ole yksi niistä bändeistä, joiden jäsenet elävät tavallista arkielämää, käyvät päivätöissä ja ovat perheenisiä, kunnes siirtyvät sovitulla hetkellä rooleihinsa. 

Watainin jäsenet elävät Watainia. Koko ajan. Jopa niin ahnaasti, että Watain-musiikin syntyessä joukko vetäytyy syvälle omiin maailmoihinsa, niin totaaliseen kuplaan, ettei muuta maailmaa silloin ole. 

Erik Danielsson alkaa puhua aiheesta rauhallisen tarkasti ja polveilevalla ajatusvirralla. 

– Levyn valmistuttua en toisinaan muista paljoakaan sen tekemisestä tai varsinkaan sen ohella työstämistäni asioista, koska keskittymiseni on ollut niin täysin Watainissa, mies sanoo. 

– Prosessin aikana elämme albumiamme. Ollessani itse tuossa lähestulkoon mielelle vaarallisessa luovassa tilassa olen mielenliikkeiltäni paljon tavallista intensiivisempi. Nautin tästä luovasta hulluudesta nykyään paljon enemmän kuin ennen. Olen oppinut hyväksymään sen, että millekään muulle ei ole hetkeen sijaa. Kun suljen oven maailmalta, toinen näkymä aukeaa täysin. 

Watain-albumeilla kaikesta polttaa läpi täysi omaehtoisuus ja yhtenäisyys bändin jäsenten välillä. Danielsson viittaakin toistuvasti Watainiin yksikkönä eikä useamman yksilön kokoontumisajoina. 

– Niin kauan kuin Watain on ollut olemassa, olemme jakaneet saman ideologian ja palon. Olemme menneet jopa niin pitkälle, ettemme ole tehneet edes yksityiselämissämme päätöksiä, jotka vaarantaisivat Watainin. Tietenkin asiassa auttaa, että meillä on yhä hyvin samanlainen musiikkimaku, mitä tulee rockiin, heavy-, death- ja black metaliin sekä kaikkeen muuhun, mistä Watainin perustukset muinoin valettiin. 

– Watain luotiin erilliseksi tilaksi. Sen on tarkoituskin olla irrallaan maailmasta, jossa elämme. Eräänlainen ideaalinen paikka, jollaisessa haluamme elää ja toteuttaa itseämme. Se paikka on muuttunut vuosikymmenien aikana paljon, kuten olemme mekin, mutta Watainin irrallisuus on ja pysyy. 

– Väitän, että jos tekee ihan oikeasti sitä mitä haluaa, siihen on aika mahdotonta kyllästyä. On mahdotonta tuntea, että se imisi sinusta energiaa sen antamisen sijaan. Annamme jotain Watainille, ja Watain antaa meille jotain takaisin. Luominen on vaihtokauppaa, jota tehtyään on muuttanut jotain vähintään itsessään. 

Danielssonin mukaan luovuus vaatii haasteita. 

– Luovuus ei voi olla sitä, että istuu vain vanhan, hiipuvan hiilloksen äärellä ja pitää sitä väkisin yllä tökkimällä välillä hiilihangolla. Haluan altistaa itseni ihan tietoisesti sille, että luovuuden liekki polttaa meidät jokin kerta loppuun. En usko, että musiikkia voi tehdä millään toisella tavalla. Jossain vaiheessa kohtaan tilanteen, etten enää kykene tähän kaikkeen henkisesti tai fyysisesti. Mutta en ikinä halua pitkittää sitä puoliliekillä. 

– Elämä on lyhyt. Ylimääräistä aikaa ei ole. Tulevaisuutemme kestää vain hetken, kunnes olemme pelkkää tomua.

Oma ehdoton visio

Watainin väistämättömän kuoleman ennusmerkeistä puhumisen jälkeen hymähtelemme eräälle suurimmista rockkliseistä – sille, kun bändit eivät ymmärrä lopettaa ajoissa. 

Danielsson peräänkuuluttaa tiukasti sitä, että metalliartistit olisivat rehellisiä itselleen läpi koko uransa. 

– En voi sanoin kuvailla, miten suuri sääli on, että juuri metallimusiikista on tullut väkinäistä bisnestä. Niin monesta bändistä voi aistia, etteivät he tee sitä, mitä oikeasti haluavat. En voi millään kunnioittaa artisteja, jotka eivät arvosta taidettaan edes itse, koska pelkäävät sen johtavan hiipuvaan suosioon. 

– Väitän, että ilman aitoa, vilpitöntä ja rehellistä intohimoa ei pysty tekemään mitään oikeasti merkittävää tai muistettavaa. Metallin piti olla musiikkia, jota tekee, koska ei voi olla tekemättä sitä. Sielun on janottava metallin tekemistä. Mieli ei pysy ehjänä ilman sitä. Metallin on oltava osa sinua ja sinun osa sitä. 

– Metallibändin pitäisi syntyä nälästä tehdä taidetta, ei jonkun muun miellyttämisen tarpeesta. Metallikappaleita tulisi kirjoittaa palosta, joka syntyy syvällä alkukantaisimmassa sisimmässäsi. Se aistitaan kyllä. Kun toteutat itseäsi aidosti, pikkuhiljaa enemmän ihmisiä kerääntyy kokemaan taidettasi. 

Äärimetallin yhteydessä puhutaan usein itsensä myymisestä ja kaupallisuudesta. Menestys on jollain tapaa undergroundin vastakohta myös taiteellisesti. Danielsson tyrmää tämän mustavalkoisuuden ja avaa aihetta hyvän esimerkin kautta: hän kertoo palanneensa juuri Tukholmasta, missä vietti aikaa Tobias Forgen kanssa. 

– Olen tuntenut Tobiaksen siitä asti, kun hän oli vielä Repugnantissa ja olimme vasta perustaneet Watainin. Meitä yhdisti suuri intohimomme black- ja death metalia kohtaan. Pidämme molemmat albumeista, jotka ovat audiovisuaalisia kokonaisuuksia, ja meihin vetoaa metallissa aika samanlainen kuvasto, kansitaiteet ja ilme [aiheesta enemmän kainalojutussa]. 

– Kun ottaa huomioon, mistä Tobias aikoinaan lähti, on ollut tolkuttoman hienoa nähdä, mihin hän on Ghostin kanssa yltänyt. Olen istunut hänen vieressään, kun hän on ollut aivan helvetin turhautunut. 2000-luvun alussa hän ei vielä saanut aseteltua visiotaan täysin pitelemättömään järjestykseen. En voi sanoa, että olisin juurikaan kuunnellut Ghostin viimeisimpiä levyjä, mutta arvostan varsinkin Tobiaksen kirjoittamia lyriikoita. Siellä ja kansitaiteissa on paljon ulottuvuuksia, joita kunnioitan valtavasti. 

– Se on hänen visionsa. Hänen todellisuutensa. Jotain sellaista, jonka kautta hän toteuttaa itseään ehdottomasti ja tinkimättömästi. Se ideologia ei menetä arvoaan yhtään, vaikka sitä kuuntelee viisi miljoonaa ihmistä viiden sijaan. 

Danielsson jatkaa löytäneensä metallista vuosikymmenten varrella hyvin erilaisia hengenheimolaisia, joita kaikkia yhdistää sama asia: halu luoda oma visionsa ja toteuttaa sitä täysin ehdoitta. 

– Dissection, Katharsis, Nifelheim, In Solitude, The Devil’s Blood, Malign ja muutamat muut ovat esimerkkejä artisteista, jotka todella tekevät metallia sillä ideologialla, jota kunnioitan. 

– Kaikkein eniten samastun kuitenkin Watainiin. Meidän omaan joukkoomme. Ja niin asian kuuluukin olla. Niin kauan kuin Watain on olemassa ja pysymme vilpittömän uskollisina asiallemme, millään muulla ei ole mitään merkitystä. 

– Jokaisen albumin on tunnuttava kulminaatiopisteeltä. Olemme sen velkaa elämälle, joka voi loppua milloin vain. Sitten kun minusta alkaa tuntua siltä, ettei levyjemme jokaisella hetkellä ja sanalla ole merkitystä, Watain loppuu.

Painavia sanoja

Ensimmäinen silmäys uuden The Agony & Ecstasy of Watain -albumin kanteen vahvistaa, ettei Watain ei ole saapunut päätepisteeseensä ainakaan vielä: jo ennen levyn kuuntelemista huomaa miettivänsä sen nimen saloja. 

Danielssonille ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia hajottaa otsikko osiin. 

– Molemmat sanat juontavat juurensa muinaisesta Kreikasta, sanoista agonia ja ekstasis, hän aloittaa. 

– Agonia merkitsee kamppailua tai taistelua, mutta ei fyysisessä, vaan ennemmin eksistentiaalisessa mielessä. Ihmisen kamppailua elämän ja elämisen kanssa. Koko sitä pimeyttä, jonka läpi kuljemme henkisesti ja fyysisesti, jotta pystymme tulemaan edes jotenkin toimeen maailman ja olevaisuutemme kanssa. 

– Ekstasis puolestaan edustaa sitä, kun kaikki tässä elämän ahdistavassa taistelussa unohtuu edes yhdeksi pieneksi sekunniksi. Kun saa hetkellisen vapautuksen kuolevaisuudestaan. Tämä on juuri se välitila, jossa kukin meistä haluaa olla, ja johon moni meistä pyrkii uskonnon, henkisyyden, magian tai vaikka sitten päihteiden kautta. 

– Tämä elämän loppumattoman tuskan ja siitä vapautuneisuuden välinen tila on se, missä Watain operoi. Siellä, missä lyhyen maanpäällisen elämän pimeys pääsee hetkeksi kosketuksiin siitä tietoisen vapautumisen kanssa. 

Sanapari konkretisoituu albumilla monella tapaa äärimmäisenä metallina. Levyn A-puolella Watain painottaa elämän riivattua tuskaa. B-puoli taas korostaa elämän merkityksettömyyden hyväksymisen autuutta. 

– Watainissa on kyse niin raakalaismaisuudesta ja väkivaltaisuudesta kuin henkisyydestä ja tuonpuoleisuudesta, eli kaikesta siitä, mistä ihmisyys rakentuu, Danielsson summaa määrätietoisuus äänessään. 

– The Agony & Ecstasy of Watain kuvastaa näiden äärimmäisyyksien taitekohtaa. Paikkaa, jossa taika tapahtuu. Sitä, jossa valo ja pimeys, elämä ja kuolema kohtaavat. Kyse on äärimmäisistä tuntemuksista, joita kokiessaan ihminen voi toden teolla tuntea elävänsä. 

Nimellä on myös kepeämpi merkitys: Danielsson paljastaa olleensa aina heikkona eeppisen kuuloisiin albumien nimiin. 

Sellaisiin, jotka yksinkertaisesti kuulostavat helvetin hienoilta, kun ne lausuu itse ääneen. 

– Jos olisi olemassa Morbid Angel -albumi nimeltä
The Agony & Ecstasy of Morbid Angel, se olisi mahtavaa. Watain-muodossakin titteli tuntuu todella hykerryttävältä. 

– Englanti on upea kieli. Täydellinen metallilyriikoihin. Siinä on sekä tietynlaista mahtailevaa voimaa että shakespearemäistä hienostuneisuutta. Se on jälleen kerran äärimmäisyyksien kohtaamispaikka. Sopii siis Watainille. 

Septentrion, albumin viimeinen kappale, pukee 34 sanaan täydellisesti sen, mistä Watainissa on kyse: ”As long as this fire burns wild in my heart / I shall fight for our freedom, my friend / And strive to arrive with my fist held high / At the starlight gates of the end”. 

– Mitkä asiat olisivat juhlistamisen arvoisia, jos eivät ihmisen kuolevaisuus ja tuho? Danielsson kysyy. 

– On mielipuolista, että black metalia ja näin ollen myös Watainia pidetään jonkinlaisena hyökkäyksenä ihmisyyttä kohtaan, jotenkin epäinhimillisenä taiteena. Todellisuudessa aika moni muu taidemuoto yrittää kierrellä ja kaarrella ihmisyyden todellisen olemuksen ympärillä, muttei tohdi kohdata sen suurimpia kysymyksiä. 

– Watainin olemus on tietoisuus siitä, että me kaikki olemme täällä vain hetken ja kohtaamme elämiemme lopussa saman pimeän kohtalon. Uskon, että kun on hyväksynyt tämän todellisuuden ja tekee rauhan kuolevaisuutensa kanssa, se on piste, jonka jälkeen elämästä tulee elämisen arvoista. Kun sekunneilla on todella väliä. 

– Pidän siitä, että tämä asia sanotaan levyllä todella suoraan. Kirjoitan paljon sanoja metaforien kautta, mikä sopii tietynlaisiin aiheisiin, mutta joskus mysteerien verho on hyvä pudottaa täysin. Nämä tekstit ovat kunnianosoitukseni kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat jo ylittäneet elämän ja kuoleman välisen rajan ja jotka tietävät vastauksen siihen suurimpaan kysymykseen, jota yritämme vältellä.

Elämän ainoa kysymys

The Agony & Ecstasy of Watainin b-puolen ensimmäinen raita Before the Cataclysm on Danielssonin mukaan yksi kokonaisuuden keskuskappaleista. Hän kuvailee sen peilaavan asioita, jotka vainoavat hänen mieltään aina hänen ollessaan yksin. 

– Kun heittäydyn täysin ajatukseen, mitä kuolemasta seuraa, koen joka kerta jotain voimakasta. Se hirvittävä ruumiista irtaantumisen tunne saa ensin pyristelemään vastaan, koska se on jotain, mitä ihmismieli ei tahdo kohdata. Sille ajatukselle antautuminen on puhdistavaa, meditatiivista. Siitä kirjoittaminen on yhtä voimakas kokemus, jos antaa itsensä kirjoittaa pitelemättömästi. 

– Before the Cataclysm on yksi niistä hetkistä, kun onnistuin olemaan estoitta se taiteilija, joka jossain syvällä alitajunnassani olen. Kun kirjoittaa lyriikoita näin painavista asioista, on lähes mahdotonta säilyttää alkuperäisen tunnelatauksen voima. Pidän siitä haasteesta. Tiedostan, ettei täydellisyyttä ole olemassa. En usko, että voin ikinä kokea täyttymystä, jossa koen löytäneeni juuri oikeat sanat Watain-lyriikoihin. Mutta voin ehkä päästä lähelle sitä. 

Danielsson toteaa rauhallisesti, että kuolema on yhä koko elämän suurin kysymys. Tai oikeastaan ainoa kysymys. Siksi sitä käsitellään metallimusiikissa toistuvasti. Ja siksi sitä ei voi ikinä puntaroida liikaa. 

– Mihin se kuljettaa meidät? Mihin kaikki sen rajan ylittäneet ovat päätyneet? Millaista on olla, kun ei ole? Nämä ovat aiheita, joita ihmiskunta on kolunnut koko olemassaolonsa ajan. Vastausta ei ole löytynyt, eikä tule ikinä löytymäänkään. Jokainen meistä käsittelee tämän kysymyksen mahdollisia vastauksia eri tavalla. 

– Pidän kappaleista, jotka käsittelevät kuolemaa mahdollisimman suoraan, mutta silti eräänlaisella juhlistavalla, jopa seikkailullisella tavalla. Yksi tällainen teos on Candlemassin Dark Are the Veils of Death. Se kappale avasi mielessäni muutamia solmuja, kun olin kirjoittamassa Before the Cataclysmia. 

– En tarkoita kappaleen yksityiskohtia, vaan ennemmin
sitä yleistä eeppisyyttä ja tapaa, jolla bändi käsittelee aihetta, raskainta mahdollista tematiikkaa, josta ihminen voi ikinä kirjoittaa. Kyse ei ole kuolemasta ahdistumisesta tai sen pelkäämisestä, vaan sille antautumisesta täydellisen seremonian kautta. 

Yksi 50-minuuttisen Watain-uutuuden hyytävimmistä hetkistä koetaan, kun Before the Cataclysm siirtyy karunkauniiseen We Remainiin ja edesmenneen The Devil’s Blood -yhtyeen laulaja Farida Lemouchi laulaa sen ensimmäiset sanat. 

– Farida on ollut läheinen muusikko Watainille siitä asti, kun hän kuului The Devil’s Bloodiin. Kohtalomme ovat kietoutuneet yhteen kiertueista lähtien, ja jollain tavalla tiesin aina, että tulisimme vielä työskentelemään yhdessä. Emme halunneet pakottaa sitä tapahtuvaksi. Odotimme oikeaa hetkeä. Oikeaa kappaletta, joka vaatisi hänen ääntään. 

– We Remain on se kappale. Sekä temaattisesti että lyyrisesti. Jos luet kappaleen sanoitukset ja sisäistät sen muutamat avainrivit, ymmärrät taatusti, miksi valitsimme vierailevan laulajan juuri We Remainiin ja miksi sen laulajan piti olla juuri Farida. Kappaleessa on henkilökohtainen ulottuvuus, joka teki valinnasta itsestään selvän.

Rienaava messu kirkossa

Kohtalon ja sattumien risteämisen välittömyys saa keskustelun liikkumaan yhä lähemmäksi sitä, miten Watainin alkuaineet asettuvat tunnistettavalla tavalla paikoilleen. 

Arvuutellessaan, onko Watain-teoksille jotain tiettyä syntytapaa, Danielsson miettii sanavalintojaan hetken aikaa, vetää sitten henkeä ja sanoo, ettei bändin kappaleita aina oikeastaan sävelletä. Ne tapahtuvat. 

– Yritän pitää ideat mahdollisimman alkukantaisina ja raakoina, kun vien ne treenikselle, ja sitten katsomme mitä 

tapahtuu. Meillä on ollut tonneittain ideoita, joiden äärellä… mitään ei tapahdu. Kun Watain ei tapahdu. 

– Kaikki uudelta levyltä löytyvä materiaali tuntui ensi hetkistä alkaen jotenkin vahvalta. Kun soitimme näitä kappaleita yhdessä, Watain alkoi tapahtua ilman minkäänlaista pakottamista. Kun niin käy, sille tilalle on antauduttava täysin, ja edessä on hetken aikaa jopa täyttä sumua, kunnes kappale on valmis. 

Studio-Watain oli vuosikausia hieman eri ilmentymä kuin live-Watain. Edelliset albuminsa Watain äänitti lähinnä Danielssonin ja kahden muun alkuperäisjäsenensä, rumpali Håkan Jonssonin ja kitaristi Pelle Forsbergin voimin. 

Jonsson jättäytyi pois kiertueilta jo vuonna 2014 ja hänen tilallaan on soittanut Emil Svensson. Nelikielistä kurittaa huutoon keskittyneen Danielssonin sijasta Alvaro Lillo. Toisessa livekitarassa on kuultu Hampus Erikssonia. 

Nyt kaksi Watainin muotoa ovat yhdistyneet, ja The Agony & Ecstasy of Watain äänitettiin yhtyeen livekokoonpanolla. Tämä tarkoittaa sitä, että Watainin seitsemäs on sen ensimmäinen albumi, jolla ei kuulla Jonssonin rumpalointia. 

– Pari vuotta sitten Håkan kertoi tulleensa siihen tulokseen, ettei siinä ole näin pitkän ajan jälkeen mitään mieltä, että hän soittaa rummut studiossa ja Emil kiertueella. Hän löi kapulat tiskiin mutta jatkoi säveltämistä, Danielsson sanoo. 

– Kun tämä päätös oli tehty, oli aika luontevaa mennä ajatuksen kanssa vielä pidemmälle ja tuoda koko livekokoonpano, jonka kanssa olemme soittaneet vuosikausia, mukaan studioon. Vaihtoehtoina oli, että treenaisimme levyä triolla minä, Pelle ja Emil tai sitten täydellä kokoonpanolla. Jälkimmäinen voitti. 

Watain on työstänyt levynsä aina Tore Stjernan kanssa Necromorbus-studion eri versioissa. Tällä kertaa Necromorbus sai kokonaan uuden olomuodon, kun äänityspaikaksi valikoitui vanha kirkko kaukana Ruotsin maaseudulla. Valtava tila avasi tavallaan mahdollisuuden tuoda Watainin rituaalinomaiset keikat studioon ja rienata samalla kirkkoa itseään. Bändi äänitti albumin livenä täysien varusteiden kera. 

– Demottaessamme albumia livenä treeniksellä tulos kuulosti niin hyvältä, että puntaroimme, tekisimmekö levyn niiden pohjalta. Äänitteiden laatu ei ollut lopulta tarpeeksi hyvä, mutta oikea henki oli läsnä, Danielsson kertoo. 

– Käytimme kaksi päivää rakentaaksemme omat alttarimme, toteemimme ja kaiken tarpeellisen äänityksiin. Yhtäkkiä seisoimme keskellä tätä ikiaikaista tilaa, kytkimme kitaramme vahvistimiin ja aloitimme rituaalimme. Se oli uskomatonta. Puhuin aiemmin siitä, että jos luovuuden liekkiään haluaa pitää yllä, on haastettava itseään, ja tämä oli nyt yksi tavoista, joilla sytytimme itseämme. 

Uusi rumpali ja äänitysmetodi kuuluvat: The Agony & Ecstasy of Watainin hyökkäävän suurieleiset rummut ovat jotain, mitä Watainissa ei ole aiemmin kuultu. Danielsson hymähtää, että heillä on moniin muihin bändeihin verrattuna melko käänteinen tapa etsiä oikeaa soundia. 

– Moni käyttää soundeja hakiessaan referenssilevyjä. Esimerkkejä, joiden tyyppistä soundia he itse haluaisivat. Me teemme päinvastoin, meillä on käänteisiä referenssejä. Saatan tuoda studioon levyjä, joilta en todellakaan halua uuden Watain-levyn tai vaikkapa juuri rumpusoundien kuulostavan. Kasassa voi
olla 20 albumia, joiden virveliäsoundia emme missään nimessä halua. Tore on mahtava tarttumaan tällaisiin yksityiskohtiin, ja hän on myös todella allerginen moderneille soundeille. 

Danielssonin mukaan bändin ideologia kuuluu myös siinä, ettei se halua levyjensä kuulostavan vain joltain sinnepäin tehdyltä. Kaikkea tekemistä leimaa tietynlainen ehdottomuus kanavoida juuri tiettyä, aitoa alkukantaisuutta. 

– Se tekee levyistämme melko mieltä auki repiviä kokemuksia. Voisimme tehdä niistä iisisti helpommin nieltäviä. Tai kaikesta muustakin mitä edustamme. Mutta me olemme mitä olemme ja kannamme mieluusti tekemistemme kärkevät seuraukset. Watain ei ole kasvanut tähän kokoluokkaan siksi, että se olisi tehnyt kompromisseja.

Groteskia pintaa syvemmällä

Watainin näkyvimpien puolten sokeeraavuus on ajanut usein sen muiden tekemisten yli, varsinkin black metaliin tottumattoman kansan silmissä. 

Vuonna 2014 Watain esiintyi New Yorkin Brooklyn Night Bazaarissa, ja bändin liverituaalin liekkejä ja eläimenraato-
ja kuorrutti sianveri, jota roiskui yleisöön saakka. Legenda esiintymisestä kasvoi ja kasvoi, kun yleisönedustajien kerrottiin oksennelleen toistensa päälle ja isotkin jenkkimediat panivat Watainin merkille. 

Tapaus on täydellinen esimerkki siitä, millaisena black metal yhä maailman silmissä näyttäytyy: vaarallisena hyökkäyksenä koko ihmisyyttä vastaan, mistä on vedetty suoria yhteyksiä jopa poliittiseen ääriajatteluun. 

– Jos googletat Watainin, saat varmasti eteesi asioita, jotka saavat kulmakarvasi kohoamaan. Niin sanotusti ”normaalin ihmisen” silmin sieltä löytyy todella hämmentävää ja pelottavaa kamaa, Danielsson sanoo koruttomasti. 

– Jos Watainin kaltainen bändi tuomitaan ottamatta selvää, mistä siinä on kyse, se on juuri sitä sokeutta, jota vastaan olemme käyneet omaa pientä sotaamme vuosikymmeniä. Olemme olleet törmäyskurssilla päättäjien ja viranomaisten kanssa ennenkin, ja useimmiten emme ole saaneet edes tilaisuutta keskustelulle. 

– Minua nämä asenteet eivät yllätä lainkaan. En jaksa välittää niistä. En, ennen kuin ne heijastuvat niin, ettemme saa tehdä taidettamme vapaasti. Näitä umpikujia tulee vastaan yhä, mutta se vain sytyttää meitä. 

Vain muutama päivä ennen keskusteluamme Danielsson oli kirjoittanut raskain sydämin tiedotteen, jossa hän kertoi Watainin joutuvan perumaan suunnitellun Yhdysvaltain-kiertueen Mayhemin kanssa. 

– Joka kerta, kun olemme anoneet määräaikaista työskentelyviisumia Yhdysvaltoihin, sama virasto on hyväksynyt hakemuksemme. Nyt se hylättiin välittömästi, emmekä ole edes saaneet passejamme takaisin. 

– Tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että kitaristimme Pellen pääsy maahan kiellettiin viime kiertueellamme joulukuussa 2019. Hänet otettiin ilmoittamatta ja täysin sattumanvaraisesti tarkastukseen. He vangitsivat hänet vuorokaudeksi, takavarikoivat hänen puhelimensa ja kävivät läpi kaiken siitä löytyvän. 

– Puhelimessa oli paljon kuvia, joista viranomaiset olivat hyvin kiinnostuneita. Älä ymmärrä väärin, kyse ei ollut mistään millään mittarilla rikollisesta. Mutta kuvittele, miltä Watainin jäsenen puhelimen sisältö voi ehkä näyttää. Satoja kuvia videoiden kuvauksista, keikoilta tai vaikka kansitaiteidemme tekemisen eri vaiheista. 

– Mietipä. Haluaisitko, että juuri nyt, täysin yllättäen, joku viranomainen tai ventovieras katsoisi läpi kaikki kuvat, joita puhelimestasi löytyy. Mikä tahansa voi näyttää ihan miltä tahansa, jos se irrotetaan kontekstista. 

– Viisumiongelmat ovat yksi asia. Meillä on ollut niitä ennenkin. Tämä nyt vain on bändi, joka joutuu toisinaan hieman silmätikuksi. Nyt tilanne on absurdimpi. Pelleä ei syytetä mistään, mutta ei myöskään jätetä virallisesti syyttämättä. 

Tällaiset reaktiot tuskin yllättävät bändiä itseäänkään. Watainhan ei ole se hienovaraisin black metal -yhtye, vaan sen voimakkaat kuvastot syöpyvät taatusti kaikkien verkkokalvoille, groteskeista esiintymisistä nyt puhumattakaan. 

Uudelta albumiltakin löytyy kappale nimeltä Black Cunt, joka saa taatusti mielikuvituksen laukkaamaan jo ennen kuin riviäkään lyriikoita on luettu tai nuottiakaan musiikkia kuunneltu. 

– Sanotaan näin, että viimeinen asia, jonka voisin näissä tilanteissa tehdä, on uhriutuminen, mutta kieltämättä jaksan yhä yllättyä ihmiskunnan pinnallisuudesta ja haluttomuudesta mennä kuorta syvemmälle, Danielsson naurahtaa. 

– Otan kirjoittamiseni todella vakavasti. Helvetti, otan ihan kaiken Watainissa todella vakavasti! Niinpä käytän paljon aikaa myös siihen, miten sanon asiani. Mikään Watainissa ei ole tahattomasti tehtyä. 

– En todellakaan ole niin naiivi, etten tietäisi täsmälleen, millaisia mielleyhtymiä Black Cunt -nimi herättää. Odotin sitä. Ja halusin nähdä, kuinka moni on valmis menemään ikään kuin kirjan kantta pidemmälle ottaakseen selvää, mistä siinä on kyse. Jos pelkkä nimi saa jonkun lukemaan sanat, se on vain hyvä. Jos joku suivaantuu lukematta sanoja, sekin käy.

– Se kaikki sopii agendaamme. Watainin sanoitukset koskevat aiheita, joiden tuleekin aiheuttaa keskusteluja. Dialogeja ihmisen pään sisällä tai ihmisten välillä. Näistä sanoituksista
saa todellakin olla eri mieltä. Ne saa kyseenalaistaa. On vain hyvä, jos ne herättelevät ihmisiä. Toivon, että tekemisemme avaisi muutamia silmiä. 

– Saatana ihmisyydessä piilee juuri tällaisissa asioissa. Ihminen ei meinaa uskaltaa astua elämän porteista sisään ja katsoa, mitä toisella puolella on. Nämä ovat pienoiskoossa niitä valintoja, joita punnitsemme kuoleman porteilla.

Julkaistu kainalojutuilla laajennettuna versiona Infernossa 4/2022.

Lisää luettavaa