”En voinut enää jatkaa sellaista elämää” – Suomeen kesällä saapuvan Stone Sourin kitaristi avautuu ongelmistaan

Josh Rand hakeutui tammikuussa hoitoon päihdeongelmien vuoksi.

Ensi kesänä Hyvinkään Rockfesteille kiinnitetty Stone Sour on kiertänyt alkuvuodesta ilman kitaristiaan Josh Randia. Mies nimittäin hakeutui tammikuussa hoitoon päihderiippuvuuden sekä muiden henkilökohtaisten ongelmien vuoksi. Rand kertoi asiasta avoimesti bändin Facebook-sivujen välityksellä.

”Tulin henkilökohtaiseen murtumispisteeseen ja sen käsitteleminen oli äärimmäisen tärkeää. Ahdistus ja halu tuntea oloni mukavaksi omassa nahassani johtivat alkoholi- ja Xanax-riippuvuuteen,  mikä yhdessä vihanhallintaongelmani kanssa teki oloni kurjaksi. En voinut enää jatkaa sellaista elämää”, Rand avautuu.

”Onneksi bändiltä, perheeltäni ja ystäviltäni saaman tuen avulla sain haettua apua. Nyt (kolme kuukautta myöhemmin) vointini on parempi, mutta prosessi on yhä kesken. Haluan kiittää kaikkia ajatuksistanne, rukouksistanne ja kannustavista sanoistanne. Ne merkitsevät minulle paljon.”