Ensiferum mukana Musiikki parantaa aivoterveyttä -kampanjassa – ”Tämä tulee koskettamaan ja on jo koskettanutkin vuosien varrella”

Kampanjassa ovat mukana lisäksi Herra Ylppö, Steve 'n' Seagulls ja Petri Nygård.

11.03.2019

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä aivoviikkoa, jonka merkeissä Kanta-Hämeen Muistiyhdistys käynnistää perinteisen Musiikki edistää aivoterveyttä -kampanjansa. Kampanjan tarkoitus on levittää tietoa musiikin terveysvaikutuksista ennaltaehkäisevästi ja helposti lähestyttävällä tyylillä.

Tänä vuonna kampanjan mannekiineina toimivat Ensiferum, Steve ’n’ Seagulls, Herra Ylppö ja Petri Nygård. Aiempina vuosina kampanjassa ovat olleet mukana muun muassa Turmion Kätilöt, Korpiklaani ja Stam1na. Mukana olevien artistien haastatteluja tullaan julkaisemaan Muistiyhdistyksen Facebook-sivuilla kampanjan aikana.

”Tämä on ehdottoman tärkeä aihe. Muisti ja kaikki muukin tavallaan liittyy aivoihin ja aivot ovat meidän tärkein elin, ja tästä tietoisuuden kasvattaminen ei ole ikinä huono asia. Ja itsekin kun ei ole enää 18, niin ymmärtää tästä maailmasta ja elämästä vähän enemmän. Omat ystävät, sukulaiset ja tuttavat tässä ikääntyvät ja tämä tulee koskettamaan ja on jo koskettanutkin itseäni vuosien varrella, joten tuli fiilis, että ehdottomasti haluan olla mukana tässä”, Ensiferumin Sami Hinkka kommentoi.

Tänä vuonna kampanjassa on nostettu esille erityisesti musiikin kuntouttava vaikutus jo muistisairauteen sairastuneen henkilön elämässä.

”Ukkini sairastaa Alzheimeria. Olemme käyneet sisarusten kanssa laulamassa vanhustentalolla ja ukkini on kova laulamaan myös. Hän laulaa yleensä aina, kun käydään kyläilemässä. Pääsääntöisesti virsiä ja välillä omilla sanoilla. Laulu irtoaa edelleen erittäin komeasti. Musiikki näyttäisi olevan yksi asioista, joka pysyy mukana koko iän” kertoo puolestaan Steve ’n’ Seagullsin Tomi Tajakka.

Lisää luettavaa