Enslavedin ensimmäinen neljännesvuosisata on takana ja katse tulevaisuudessa – uusi levy siintää jo horisontissa

03.01.2017

Vuonna 1991 perustettu norjalainen progemetalliyhtye Enslaved juhlisti viime vuonna 25-vuotista taivaltaan keikoilla ja julkaisemalla kaksi ep-levyä yhteen naittaneen kokoelman. Juhlavuosi päättyi kosketinsoittaja Herbrand Larsenin lähtöön, mutta yhtye ei anna sen hidastaa matkaansa.

Yhtye julkaisi Facebook-sivuillaan kitaristi Ivar Bjørnsonin allekirjoittaman viestin, jossa tämä kiittää bändin taustavoimia, läheisiä sekä faneja menneestä neljännesvuosisadasta. Bjørnson myös lupaa kuluvasta vuodesta tulevan edellistäkin kiireisempi ja yhtye ilmoittaakin tulevista suunnitelmistaan tarkemmin ”lähiaikoina”.

– Spoilerivaroitus: ilmoitus tulee sisältämään tietoa uudesta levystä! Bjørnson toteaa.

– Minulla on henkilökohtaisesti meneillään todella inspiroitunut kausi säveltäjänä, sanoittajana ja muusikkona. Viime vuosi oli yksi jättimäinen inspiraationlähde. Jos 2016 tuntui kiireiseltä ja tuotteliaalta, se tulee näyttämään kesäleirin unilääketokkuraiselta versiolta vuoteen 2017 verrattuna!

Lisää luettavaa