Brian Warner eli Marilyn Manson on tällä hetkellä parrasvaloissa – eikä mitenkään positiivisella tavalla.
Mansonin entinen kihlattu Evan Rachel Wood syyttää miestä useiden vuosien henkisestä ja fyysisestä hyväksikäytöstä, shokkirokkarin levy-yhtiö antoi miehelle potkut, ja lopulta myös useat muut naiset ovat paljastaneet kokeneensa kauhuja suhteessa Mansonin kanssa.
Yhdysvaltalaissenaattori vaatii jatkotoimenpiteitä Mansonille.
Nyt entinen pornotähti Jenna Jameson Bitton on paljastanut Mansonin kohdelleen myös häntä huonosti. Bittonilla oli pikainen suhde Mansonin kanssa vuonna 1997, kun hänen avioliittonsa Brad Amrstrongin kanssa oli katkolla.
Bitton kertoo Mansonin tykkäävän väkivaltaisesta seksistä, etenkin puremisesta. Manson kuulemma myös haaveili naisen polttamisesta elävältä. Bitton kyllästyi nopeasti miehen väkivaltaisiin puheisiin ja mustelmiin ympäri kehoa, joten hän jätti miehen.
Manson on kommentoinut syytöksiä.
Lähde: Unilad