Entisellä TNT-laulajalla pitkälle edennyt syöpä – ”Tuleva soololevyni on myös viimeinen…”

Tony Millsiltä löydettiin kasvain, joka on "liian vanha ja liian iso" poistettavaksi.

08.04.2019
Kuva: Norjalaisen hard rock -yhtye TNT:n keulahahmona 2000-luvulla vaikuttaneella Tony Millsillä on diagnosoitu syöpä. Laulaja kertoi asiasta Facebook-sivuillaan viime viikonloppuna. Pitkälle edennyt syöpä todettiin vasta hiljattain, mutta lääkärien mukaan liian myöhään. "Olin liikenneonnettomuudessa hieman ennen joulua, minkä jälkeen ruoansulatussysteemipysähtyi ja koin kovia kipuja, joita oli vaikea paikantaa tai selittää. Useiden sairaalareissujen ja tyhjien testien jälkeen kirjauduin oslolaiselle yksityisklinikalle", Mills kertoo. "Vaivojeni syyksi paljastui vuoden ajan sisälläni kasvanut syöpäkasvain, joka oli liian vanha ja iso poistettavaksi. Minusta tuntuu, että tuo onnettomuus kiihdytti tämän entiteetin kasvua tai/ja vahvisti sen vaikutuksia, muussa tapauksessa en olisi varmaan vieläkään tietoinen siitä." Mills on kuitenkin juuri parahiksi saanut valmiiksi uuden soololevynsä Beyond the Law, jonka julkaisua siirretään diagnoosin vuoksi hieman myöhemmäs kesäkuulle. Mills kiittää kaikkia levyn tekemiseen jollain tavalla osallistuneita sydämensä pohjasta. "Olen kiitollinen ympärilläni oleville ihmisille. Tuleva soololevyni on luonnollinen myös viimeinen uusi luomukseni sooloartistina. Ajoitus oli todellinen helpotus, olen iloinen, että se valmistui ajoissa", Mills toteaa ja lisää suunnitelleensa myös soolouran kattavaa kokoelmaa, jonka hän luultavasti tulee delegoimaan kollegoidensa hoidettavaksi. Laulaja-lauluntekijä ei tiedä vielä itsekään arviota, kauanko hänellä on elinaikaa jäljellä, mutta hän aikoo käyttää ne hetket jatkamalla muille artisteille säveltämistä ja auttamalla vaimoaan pariskunnan maatilan askareissa. Hän lupaa myös pysyä sosiaalisesti aktiivisena mahdollisimman pitkään ja pitää faninsa ajan tasalla. "En aio tehdä lähitulevaisuudessa paljoakaan; lopetin matkustelun kolme vuotta sitten, sillä se oli liian väsyttävää ja minusta aika oli otollinen sellaisesta valokeilasta vetäytymiselle. Olen ollut esiintyjä tavalla tai toisella vuodesta 1978 lähtien ja vaikka monet rokkarit peittelevät ryppyjä ja yrittävät väkisin pysyä mukana, sellainen ei ole koskaan kiinnostanut minua. Olen aina uskonut siihen, että soihtu täytyy siirtää nuoremmille ja heille täytyy antaa mahdollisuus menestyä kun he ovat nuoria ja energisiä." Mills lauloi vuonna 1983 perustetussa TNT-yhtyeessä vuodesta 2006 vuoteen 2013, jolloin bändin pitkäaikainen laulaja Tony Harnell teki paluun riveihin. Mills oli mukana kolmella TNT:n studiolevyllä: The New Territory (2007), Atlantis (2008) sekä A Farewell to Arms (2010). Ennen TNT:tä Mills vaikutti brittiläisessä Shy-yhtyeessä tämän perustamisvuodesta 1980 aina vuoteen 1994 saakka. Millsin viimeisin soololevy Streets of Chance ilmestyi 2017. https://www.facebook.com/Tony.Mills.Official/posts/2509706175770337

Norjalaisen hard rock -yhtye TNT:n keulahahmona 2000-luvulla vaikuttaneella Tony Millsillä on diagnosoitu syöpä. Laulaja kertoi asiasta Facebook-sivuillaan viime viikonloppuna. Pitkälle edennyt syöpä todettiin vasta hiljattain, mutta lääkärien mukaan liian myöhään.

”Olin liikenneonnettomuudessa hieman ennen joulua, minkä jälkeen ruoansulatussysteemipysähtyi ja koin kovia kipuja, joita oli vaikea paikantaa tai selittää. Useiden sairaalareissujen ja tyhjien testien jälkeen kirjauduin oslolaiselle yksityisklinikalle”, Mills kertoo.

”Vaivojeni syyksi paljastui vuoden ajan sisälläni kasvanut syöpäkasvain, joka oli liian vanha ja iso poistettavaksi. Minusta tuntuu, että tuo onnettomuus kiihdytti tämän entiteetin kasvua tai/ja vahvisti sen vaikutuksia, muussa tapauksessa en olisi varmaan vieläkään tietoinen siitä.”

Mills on kuitenkin juuri parahiksi saanut valmiiksi uuden soololevynsä Beyond the Law, jonka julkaisua siirretään diagnoosin vuoksi hieman myöhemmäs kesäkuulle. Mills kiittää kaikkia levyn tekemiseen jollain tavalla osallistuneita sydämensä pohjasta.

”Olen kiitollinen ympärilläni oleville ihmisille. Tuleva soololevyni on luonnollinen myös viimeinen uusi luomukseni sooloartistina. Ajoitus oli todellinen helpotus, olen iloinen, että se valmistui ajoissa”, Mills toteaa ja lisää suunnitelleensa myös soolouran kattavaa kokoelmaa, jonka hän luultavasti tulee delegoimaan kollegoidensa hoidettavaksi.

Laulaja-lauluntekijä ei tiedä vielä itsekään arviota, kauanko hänellä on elinaikaa jäljellä, mutta hän aikoo käyttää ne hetket jatkamalla muille artisteille säveltämistä ja auttamalla vaimoaan pariskunnan maatilan askareissa. Hän lupaa myös pysyä sosiaalisesti aktiivisena mahdollisimman pitkään ja pitää faninsa ajan tasalla.

”En aio tehdä lähitulevaisuudessa paljoakaan; lopetin matkustelun kolme vuotta sitten, sillä se oli liian väsyttävää ja minusta aika oli otollinen sellaisesta valokeilasta vetäytymiselle. Olen ollut esiintyjä tavalla tai toisella vuodesta 1978 lähtien ja vaikka monet rokkarit peittelevät ryppyjä ja yrittävät väkisin pysyä mukana, sellainen ei ole koskaan kiinnostanut minua. Olen aina uskonut siihen, että soihtu täytyy siirtää nuoremmille ja heille täytyy antaa mahdollisuus menestyä kun he ovat nuoria ja energisiä.”

Mills lauloi vuonna 1983 perustetussa TNT-yhtyeessä vuodesta 2006 vuoteen 2013, jolloin bändin pitkäaikainen laulaja Tony Harnell teki paluun riveihin. Mills oli mukana kolmella TNT:n studiolevyllä: The New Territory (2007), Atlantis (2008) sekä A Farewell to Arms (2010). Ennen TNT:tä Mills vaikutti brittiläisessä Shy-yhtyeessä tämän perustamisvuodesta 1980 aina vuoteen 1994 saakka. Millsin viimeisin soololevy Streets of Chance ilmestyi 2017.

Lisää luettavaa