Erilainen kesähitti – Bloodred Hourglass julkaisi ärsyttävän tarttuvan ensisinglen tulevalta levyltään

Godsend on yhtyeen neljäs pitkäsoitto.

10.05.2019

Mikkeliläinen Bloodred Hourglass julkaisee neljännen pitkäsoittonsa Godsend 28. kesäkuuta. Nyt tulevalta levyltä on julkaistu ensimmäinen singlelohkaisu musiikkivideoineen päivineen.

Waves of Black oli viimeinen levylle sävelletty biisi, mutta jo ensimmäisen lauludemon jälkeen oli selvää, että siitä tulee single. Biisissä on pirun ärsyttävä ja tarttuva pääriffi, joka jotenkin onnistuu olemaan sekä kevyintä että raskainta, mitä olemme tehneet. Groovaavat säkeistöt, tarttuva kertsi ja lyriikat siitä, miten ihmisolento ei ole universumin keskipiste isossa kuvassa, tekevät Waves of Blackista ensimmäisen nostomme erilaiseksi kesähitiksi”, kuvailee yhtye kollektiivisesti.

Musiikkivideon on toteuttanut supersankarielokuva Rendelin ohjaajanakin tunnettu Jesse Haaja ja se kuvattiin helmikuussa hylätyssä koulussa Mikkelissä.

”Kylmää, pimeää ja eristäytynyttä kuten kappaleen lyriikat sekä talvi Suomessa”, bändi toteaa.

Bloodred Hourglassin keikkakalenteri näyttää puolestaan tätä kirjoittaessa seuraavalta:

10.05. Oulu – Hevimesta
11.05. Tampere – Olympiakortteli
31.05. Helsinki – The Circus
01.06. Mikkeli – Wilhelm
18.07. Laukaa – John Smith Rock Festival 2019
02.08. Tampere – Saarihelvetti 2019

Lisää luettavaa