Heinolalais-jyväskyläläinen melodista death metalia soittava Nemecic julkaisee toisen pitkäsoittonsa The Last Magic in Practice tulevana perjantaina 29. lokakuuta. Inferno tarjoaa levyn kokonaisuudessaan ennakkoon kuunneltavaksi jo nyt.
Lisäksi pääasiallinen biisintekijä Tuomo Salonen (kitara, laulu) sekä rumpali ja sanoittaja Niko Anttila avaavat levyn saloja kappale kappaleelta. Laita siis levy soimaan ja lue kaksikon biisikohtaiset kommentit tuosta alta.
Levyn julkaisua juhlistetaan keikalla 30.10. Jyväskylän Lutakossa. Lauteille nousevat lisäksi Wolfheart ja Atlas.
Hekau
Tuomo:- Levy alkaa keskivertoa jylhemmällä kappaleella. En tiedä välittyykö se kuulijalle, mutta kertosäkeessä on omaan korvaan vähän Metallican “Load”-henkinen ote – levy pyöri noihin aikoihin soittimessa. Tässä on sekä Pasin (Rajakallio, kitara) että minun soolot ja vielä vähän harmoniailoittelua päälle, joten kitaristin näkökulmasta “Hekau” on mukava biisi soittaa. Aki (Salonen, laulu) loihti biisin introon sampleilla maukkaita lisätäytteitä.
Niko:- Hekau merkitsee muinaisegyptiksi taikuutta tai taikasanoja. Kappale avaa levyn ja tekstin voi käsittää olevan ikäänkuin temaattinen avaus kaikelle sille mitä albumi pitää sisällään. Kovaa paasausta siitä miten sanottavaa riittää… ja tottahan se on!
Dodecahedron Avenue
T:- Mannisen Jaakko ohjasi tähän biisiin yhtyeen historian ensimmäisen videon. Takuuvarmaa livekamaa ja ralli tulee varmasti pysymään settilistassa pitkään. Meidän joskus sanottu kuulostavan Lamb of Godilta ja tämän biisin osalta se pitääkin jossain määrin paikkansa – mutta se johtuu kylläkin enemmän käytetystä vireestä ja soittotyylistä kuin mistään tolkuttomasta LoG:in kuuntelusta. Väliosassa on todella kova riffi ja siitä lähdetään vanhan liiton hengessä molempien kitaristien sooloihin. Kertosäe lyö turpaan niin lujaa että kuulija näyttää pian smurffilta ilman lakkia.
N:- Kyseessä olevan, kuvaannollisen dodekaedrin mallisen kadunpätkän, voi kaikkine loppumattomine kujineen ja porttikongeineen ajatella olevan koko maailma mahdollisuuksineen ja vaihtoehtoineen, jossa dramaattinen kulkurihahmo etsii itseään ja keinoa tuoda itsensä ja taiteensa muiden tykö.
Crowing of Swans
T:- Tämän ja “Invocation for the Musen” demot syntyivät levyn biiseistä ensimmäisinä. Edustaa levyn popimpaa tai “hitimpää” osastoa. Sikäli merkittävä biisi, että allekirjoittanut laulaa kertosäkeen puhtaat osuudet. Ollaan Red Elevenin Tonyn kanssa joikhattu Alice in Chainsia jo vuosia Men in the Box-tribuuttiyhtyeessä ja ilman tuota kokemusta ja Tonyn kannustusta tuskin olisin mikin varteenuskaltautunut.
N:- Minusta suurin tragedia lienee se jos lopun koittaessa ei jää mitään kesken, vaan kaikki on jo tehty – se kertoo jollain tasolla varsin ponnettomasta ja merkityksettömästä elämästä. Sitä toivoo saappaiden löytyvän jalasta, eikä eteisen nurkasta, ja miehen itsensä löytyvän pedin sijaan töistä sillä hetkellä kun viikate vihdoin heilahtaa.
Sphinx
T:- Tämä on ollut keikkasetissä jo jonkin aikaa. Varsin onnistunut keskitempoinen biisi, joka kasvaa loppua kohti. Olisikohan alkuperäinen idea “Sphinx”iin tullut siitä, ettei meillä ollut vielä yhtään biisiä joka alkaa rummuilla?
N:- Minusta se mikä määrittää taiteilijan, muusikon, kirjailijan tai ylipäätään luovan ihmisen, on itsensä toteuttamisen pakko. Sfinksi on vahva vertauskuva kaikille niille sisäisille kamppailuille joita jokainen tunnustuksellinen artisti käy sisällään. Kumuloituneet ajatukset tulee kirjoittaa ulos tai muutoin ne voivat muuttua myrkyllisiksi.
Galateia
T:- Tämän biisin säkeistössä on yksi levyn parhaista riffeistä. Uudemman Katatonian hengessä mennään. Kertosäkeessä kuullaan Akin puhdasta laulua ensimmäistä kertaa miehen Nemecic-uran aikana.
N:- Biisin nimi tarkoittaa “maidonvalkeaa”. Tässä viitataan Pygmalionin veistämään marmoriseen patsaaseen, joka hartaiden toiveiden saattelemana muuttui lopulta eläväksi. Patsas on tässä tekstissä allegoria, pakokeino maailman paineesta – jotakin kaunista johon keskittää ajatuksensa kun kaikki muu tuntuu ympärillä pettävän.
Hypersigil
T:- Vähän rivakampi vetäisy jossa mennään jo rässin puolelle. Taisi olla studiossa kaikille levyn haastavimpia biisejä. C-osa oli alunperin pidempi ja siinä oli kitarasoolo, mutta se leikattiin pois koska se tuntui venyttävän biisiä tarpeettomasti. Levyn raskaimpia paloja.
N:- Kaaosmagian termi työlle, joka muodostaa hyvin vahvan maagisen sinetin. Hypersigiliä voi pitää hurraahuutona suurelle elämäntyölle, joka jää elämään aplodeina yleisössä vielä senkin jälkeen kun tekijä on jo pitkään puskenut horsmaa.
Invocation for the Muse
T:- Levyn eka sinkku ja “Crowingin” ohella albumin vanhin biisi. Erittäin peruskauraa, mutta rullaa hyvin. On tuplasooloa ja nyrkinpuintia ja kaikkea muuta vastaavaa. Tässä on muuten kerrankin kappale joka lähtee heti käyntiin ilman mitään introsekoiluja!
N:- Mikäpä olisikaan tärkeämpää kuin saada inspiraatio. Tämän tiesivät jo muinaiset kreikkalaiset runoilijat pyytäessään muusat avukseen kirjallisen työn ensimmäisillä sivuilla. Kyseisen kappaleen tekstissä ollaan jo hieman synkemmillä vesillä kera paperiankkurein ja lyijypurjein, sillä Kalliopen kutsumisessa on ajauduttu turvautumaan veriuhreihin ja vitsalautoihin.
The Chatter of Teeth
T:- Biisin eka versio oli hyvin erilainen enkä meinannut saada kertosäettä ja säkeistöä millään toimimaan yhdessä. Niinpä aloin rakentaa uutta versiota kertosäkeen pohjalta ja tuloksena on vähän tunnelmallisempi pala. Esimerkki siitä, miten vaikutteet voivat tulla yllättävistäkin paikoista – säkeistöä hahmotellessa olin kuunnellut Chemical Brothersia ja muuta elektrokamaa. Eihän tämä mitään diskoa silti ole. Toinen levyn kahdesta biisistä joissa Akin sijasta puhtaita ölisen minä.
N:- Edgar Allan Poe, Vincent van Gogh ja William Blake ovat vain muutama esimerkki niistä lukemattomista taiteilijoista jotka eivät eläessään juuri tunnustusta työlleen saaneet. Tämähän on aika hanurista, joten kappaleen tekstissä kuvitteellinen edesmennyt taiteilija kutsutaan muinaisen mesopotamialaisen nekromantian keinoin takaisin järisyttämään maailmaa taiteella, jolle ei hänen elinaikanaan löytynyt arvostusta.
Dream Machine
T:- Levyn toka sinkku. Biisin kolme osaa syntyivät melko nopeasti ja tuli heti fiilis että tässähän on mukava poljento. Säkeistöön heitettiin cleania kitaraa Fender Stratocasterilla ja lopputuloksena on vähän “Wherever I May Roam”-tyyppinen tunnelma. Aikoinaan ihmeteltiin jätkien kanssa Before the Dawnin “Faithless”-biisin C-osattomuutta, ja “Dream Machinen” demoa pyöritellessä ajattelinkin että mennään mekin ilman kun niinkin voi tehdä. Biisin aloittava ja lopettava kitaraliidi muuten syntyi studiotirehtööri Räihän ruokatauon aikana kun alkuperäinen oli vähän ponneton. Pitikin tehdä näin vaikea liidi! Vaikeuksien kautta keskinkertaisuuteen.
N:- Tässäkin tekstissä teemana on eskapismi ja tällä kertaa matkalle lähdetään maagisiin tarkoituksiin rakennetulla, Brion Gysinin suunnittelemalla laitteella. Tuijottaessasi välkkyvää taikalyhtyä silmät kiinni voit päätyä maailmoihin, joita rajaa vain varjon paksuiset seinät.
Orbis de Ignis
T:- Albumin päättävä kappale myös valmistui viimeisenä ja laulusovitusten kanssa mentiin ihan kalkkiviivoille. Aki mutisi säkeistön pötköllään tarkkaamon sohvalla ja vastapainoksi kertosäkeessä mennäänkin sitten kovaa ja korkealta. Kappaletta hahmotellessa oli tarkoituksena saada aikaan edellislevyn “Clockwork”-raidan tyyliin vähän eeppisempi tempaisu ja kappaleen työnimenä olikin “Clockwork 2”. Biisi syntyi peruspiirteiltään muistaakseni loppupeleissä melko helposti.
N:- Itse luomastaan onnellisesta paikasta on jokaisen käynnin jälkeen aina vain vaikeampi ja vaikeampi lähteä. Lopulta koittaa se päivä kun piirrät jälleen ilmaan tulisen oviaukon, nouset sisään ja tällä kertaa suljet oven perässäsi… pysyvästi. Jälleen yksi eskapistinen lohkaisu taiteen voimasta voittaa arkinen myllerrys. Biisistä löytyy myös opetus siitä kuinka ainoa asia jolla lopulta on väliä, on se että arvotat oman taiteesi korkealle piittaamatta muiden mielipiteistä.