Ghost Brigade- ja Swallow the Sun -jäsenten uusi projekti on tribuutti kaikelle matalavireisyydelle – ensisingle julki

Endless Forms Most Gruesomen yleissoundia kuvaillaan mutaisen rouheaksi.

05.02.2020

Endless Forms Most Gruesome on Juuso Raatikaisesta (Swallow the Sun, Hedonihil) ja Manne Ikosesta (Ghost Brigade) koostuva projekti, joka seikkailee sekavassa pääkopassa, mielenterveysongelmien armoilla. Bändi kuvailee yleissoundiaan mutaisen rouheaksi, jossa nuoruudessa vietetty aika niin Ghost Brigaden ja Swallow the Sunin kuin myös toisaalta Kornin ja Deftonesin parissa ilmenee raskaina ja groovaavina riffeinä kokeellisuutta unohtamatta.

”Koen, että minun kuului tällainen levy kirjoittaa. Olkoon se tribuutti kaikelle matalavireisyydelle ja marraskuiselle Keski-Suomelle”, toteaa biisinkirjoittaja Raatikainen.

Ensipuraisu yhtyeen tuotantoon tapahtuu ensimmäisen singlejulkaisun The Watcher tiimoilta. Voit kuunnella kappaleen tuosta yläpuolelta. Debyyttialbumi ilmestyy puolestaan 3. huhtikuuta.

Lisää luettavaa