Astrala on neljäs levynne. Mitä uutta tämä kiekko tuo Unshinen ilmeeseen?
– Sille tarttui aika paljon pohjoista meininkiä, eräänlaista nordic folk -tunnelmaa. Tämä ei ollut tietoinen ratkaisu, mutta kappaleita tehtäessä tuli ilmeisesti uitua välillä myös Pohjolamme kollektiivisessa alitajunnassa, kitaristi-kosketinsoittaja Harri Hautala mietiskelee.
– Levylle päätyi myös yllättäen aikaisempaa enemmän metallin ääripäistä muistuttavia juttuja. Omat musiikilliset vaikutteeni tulevat pääasiassa 70-luvun proge- ja ambient-musiikista, ja nekin ovat väistämättä vaikuttaneet levyn ilmeeseen.
– Jos ajatellaan sanoituksia, Astrala ei ole teemalevy, mutta sillä on yksi sitova käsite, metsä, jota tarkastellaan eri tasoilla. Astrala on metsän näkymätön osa, josta myyttimme ja tarumme kumpuavat. Siellä asuvat ne luonnonvoimat, joiden kanssa ihmiskunta on yrittänyt kommunikoida koko olemassaolonsa ajan.
Tekstinne ovat sekä suomeksi että englanniksi. Onko tullut mieleen siirtyä täysin suomenkielisten sanoitusten pariin?
– Ensimmäinen suomenkielinen kappaleemme, Ikuinen taistelu, päätyi edelliselle levylle [Dark Half Rising, 2013]. Kirjoitin sen suomeksi, koska kappale sisälsi paljon puheosia ja kokonaisen pienoistarinan gallialaisen heimon viimeisestä yhteenotosta roomalaisten kanssa. Sanoittaminen osoittautui helpoksi, ja homma toimi myös musiikillisesti.
– Uudella levyllä suomea kuullaan vielä enemmän, osaksi ehkä tuon aiemmin mainitsemani Pohjola-melankolian vuoksi. Voi olla, että teemme joskus täysin suomenkielisen levyn. Susannalla [Vesilahti, laulu] on hallussaan myös venäjä, joten ehkä teemme jotain myös naapurimaamme kielellä.
Musiikkianne kutsutaan ”druidimetalliksi”. Mikä druideissa oikein viehättää?
– Viehätys syntyy pitkälti siitä, että druidit edustavat Euroopan alkuperäisiä tietäjiä, mystisiä luonnon ja universumin kanssa kommunikoijia historian alkuhämäristä. Se yhteiskunta, jossa ensimmäiset druidit elivät, oli jatkuvassa vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Eurooppalainen ihminen ei ollut enää vaeltava metsästäjä-keräilijä, vaan nyt asuttiin pysyvämmin, maata viljellen ja paikallista kulttuuria synnyttäen.
– Druidismiin liittyy hämmästyttäviä puolia. Siinä on valtavasti yhtymäkohtia nykyisin yhä yleistyviin luonnonuskontoihin, ihmisten ekologiseen heräämiseen, sekä myös paljon kaukaisempiin aikoihin, varhaisiin samaaneihin, joita löytyy kaikista maailman vanhoista kulttuureista.
Bändiänne on yritetty tyrkätä goottihevigenreen. Kuinka tietoisesti olette yrittäneet pysyä irti näistä hommista?
– Goottihevissä ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta kyllä me olemme tietoisesti karistelleet valkoisista viitoistamme kyseistä leimaa, jota lyötiin meihin varsinkin ensimmäisen, mutta myös yllättäen tuon kolmannen levyn aikaan. Goottihevi vie kohdallamme ajatukset ihan väärään suuntaan.
Unshine on Suomessa suhteellisen tuntematon bändi. Miksi paikallisten metallifanien tulisi tutustua teihin?
– Mielestämme meillä on ihan oma juttumme. Emme ole yrittäneet matkia vaikkapa tunnettuja folk metal -ikoneita. Sanoisin myös, että bändi on enemmän kuin osiensa summa. Susannalla on varsin tunnistettava ääni, ja äijäpuoli on tehnyt yhdessä musiikkia koko albumiuran ajan ilman kokoonpanovaihdoksia. Emme myöskään ole sanomaltamme tuhoa ja kuolemaa syytävä orkesteri, vaan ehkäpä hieman toisenlainen vaihtoehto.
Julkaistu Infernossa 1/2018.