Vuonna 1989 Kanadan Richmondissa alkunsa saanut tekninen death metal -innovaattori Gorguts julkaisee 13. päivä kuluvaa kuuta uuden ep:n, Pleiades’ Dustin. Julkaisu on jatkoa vuonna 2013 ilmestyneelle Colored Sands -kokopitkälle.
Ep koostuu yhdestä yli 30-minuuttisesta kappaleesta, joka perustuu teemallisesti aikoinaan Bagdadissa sijainneeseen Viisauden taloon, kirjastoon ja käännösinstituuttiin, jota pidettiin kukoistukaudellaan 800-luvun taitteessa eräänlaisena älyn keskuksena.
Melkoiselta älykkömusiikilta Pleiades’ Dust kieltämättä kuulostaakin.