Haastis: Quake the Earth ei välitä genreistä

08.07.2011
Katso oululaisbändin tuore musiikkivideo!
Kuva: Oululainen Quake the Earth on ollut olemassa vasta seitsemän kuukautta, mutta paljon on jo tapahtunut. Laulaja Aki Häkkinen kertoo, että bändi treenaa sen kuin kerkiää ja keskittyy nyt tulevaan Qstock-keikkaan. Katso False Light Circlen video tällä sivulla! Teksti: Vilho Rajala www.myspace.com/quaketheearth
Oulusta tuli tunnetusti takavuosina lukuisia vahvoja metallinimiä, mutta viime vuosina pohjoisen toiminta on ollut hiljaisempaa, ainakin mitä tulee uusiin tulokkaisiin. Quake the Earth on puoli vuotta vanha bändi, joka latasi kesäkuun alussa pöytään kovan nelibiisisen nimeltä First Blood. Laulaja Aki Häkkinen ei toki ole mikään noviisi, vaan on laulanut Perfect Chaosissa ja Grinisterissä. QtE:n muut miehet ovat Häkkistä kymmenisen vuotta nuorempia. Kun he kysyivät Häkkistä mukaan, miehen piti miettiä hetki. – Sitten kuulin jätkien tekemän laulamattoman demon, jolle he pyysivät mua laulamaan. Siinä kuulin välittömästi soittajien potentiaalin. Heti tuli myös kovia visioita, mitä biiseille pitäisi tehdä, että niistä tulisi vielä parempia, laulaja kertoo. Muu bändi toimi aikaisemmin vielä hardcoremmassa bändissä nimeltä Forensic Hardcore, joten biisit olivat pariminuuttisia. Häkkinen halusi saada kappaleisiin vähän enemmän sisältöä. Yhteinen näkemys löytyi nopeasti, ja lopputuloksena on väkevä liitto hardcorea ja metallia, joka pakenee ahtaita genrejä. Häkkinen ei laulanut lopulta alkuperäiselle demolle ollenkaan, vaan biiseistä jalostettiin First Bloodin biisit. EP äänitettiin Oulun Mastervox-studiolla rivakassa tahdissa. Sessiot olivat tiivistahtiset, mutta leppoisat. – Tehtiin ilta- ja yöhommina muiden töiden ohessa. Kaikkiaan taisi mennä kuusi iltaa ja yötä. Radio Rockilla Jone Nikula otti tekeleen heti soittoon ja kehui sitä Jussi 69:n kanssa yllättävänkin vahvoin sanakääntein. Häkkinen naureskelee, että onhan se hauskaa, kun Idols-tuomari hehkuttaa tällaista äijämättöä. Levy-yhtiöille EP:tä ei ole vielä lähetetty. – Ensin katsotaan, millaista palautetta tulee kuulijoilta ja medialta, Häkkinen sanoo. Bändi treenaa kuulemma kolmesta viiteen kertaan viikossa. Sellainen tahti kehittää bändiä kuin bändiä huimaa vauhtia. – Työtä tekemällä se kehitys tapahtuu. Se ei tapahdu itsekseen. Me otettiin heti alussa tiivis tahti, että päästään eteenpäin, Häkkinen sanoo kokemuksen syvyyttä äänessään. Reilussa puolessa vuodessa bändi on saanut aikaan videon, EP:n ja päässyt festarikeikoillekin. Yhtye esiintyi viime viikonloppuna Jyrkkärockissa ja nousee heinäkuun lopussa Qstockissa lauteille. Syksylle on luvassa lisää keikkoja ympäri Suomea. – Luultavasti käydään myös ainakin länsinaapurissa jokunen keikka heittämässä. Kytkyjä on itään ja eteläänkin, Häkkinen vihjaa.

Oululainen Quake the Earth on ollut olemassa vasta seitsemän kuukautta, mutta paljon on jo tapahtunut. Laulaja Aki Häkkinen kertoo, että bändi treenaa sen kuin kerkiää ja keskittyy nyt tulevaan Qstock-keikkaan. Katso False Light Circlen video tällä sivulla!

Teksti: Vilho Rajala www.myspace.com/quaketheearth

Oulusta tuli tunnetusti takavuosina lukuisia vahvoja metallinimiä, mutta viime vuosina pohjoisen toiminta on ollut hiljaisempaa, ainakin mitä tulee uusiin tulokkaisiin. Quake the Earth on puoli vuotta vanha bändi, joka latasi kesäkuun alussa pöytään kovan nelibiisisen nimeltä First Blood.

Laulaja Aki Häkkinen ei toki ole mikään noviisi, vaan on laulanut Perfect Chaosissa ja Grinisterissä. QtE:n muut miehet ovat Häkkistä kymmenisen vuotta nuorempia. Kun he kysyivät Häkkistä mukaan, miehen piti miettiä hetki.

– Sitten kuulin jätkien tekemän laulamattoman demon, jolle he pyysivät mua laulamaan. Siinä kuulin välittömästi soittajien potentiaalin. Heti tuli myös kovia visioita, mitä biiseille pitäisi tehdä, että niistä tulisi vielä parempia, laulaja kertoo.

Muu bändi toimi aikaisemmin vielä hardcoremmassa bändissä nimeltä Forensic Hardcore, joten biisit olivat pariminuuttisia. Häkkinen halusi saada kappaleisiin vähän enemmän sisältöä. Yhteinen näkemys löytyi nopeasti, ja lopputuloksena on väkevä liitto hardcorea ja metallia, joka pakenee ahtaita genrejä.

Häkkinen ei laulanut lopulta alkuperäiselle demolle ollenkaan, vaan biiseistä jalostettiin First Bloodin biisit.

EP äänitettiin Oulun Mastervox-studiolla rivakassa tahdissa. Sessiot olivat tiivistahtiset, mutta leppoisat.

– Tehtiin ilta- ja yöhommina muiden töiden ohessa. Kaikkiaan taisi mennä kuusi iltaa ja yötä.

Radio Rockilla Jone Nikula otti tekeleen heti soittoon ja kehui sitä Jussi 69:n kanssa yllättävänkin vahvoin sanakääntein. Häkkinen naureskelee, että onhan se hauskaa, kun Idols-tuomari hehkuttaa tällaista äijämättöä.

Levy-yhtiöille EP:tä ei ole vielä lähetetty.

– Ensin katsotaan, millaista palautetta tulee kuulijoilta ja medialta, Häkkinen sanoo.

Bändi treenaa kuulemma kolmesta viiteen kertaan viikossa. Sellainen tahti kehittää bändiä kuin bändiä huimaa vauhtia.

– Työtä tekemällä se kehitys tapahtuu. Se ei tapahdu itsekseen. Me otettiin heti alussa tiivis tahti, että päästään eteenpäin, Häkkinen sanoo kokemuksen syvyyttä äänessään.

Reilussa puolessa vuodessa bändi on saanut aikaan videon, EP:n ja päässyt festarikeikoillekin. Yhtye esiintyi viime viikonloppuna Jyrkkärockissa ja nousee heinäkuun lopussa Qstockissa lauteille. Syksylle on luvassa lisää keikkoja ympäri Suomea.

– Luultavasti käydään myös ainakin länsinaapurissa jokunen keikka heittämässä. Kytkyjä on itään ja eteläänkin, Häkkinen vihjaa.

Lisää luettavaa