Hawkwindin perustajajäsen Mick Slattery on kuollut

Slattery oli yhtyeen alkuperäiskitaristi.

20.03.2023

Hawkwind-yhtyeen perustajajäsen ja alkuperäiskitaristi Mick Slattery menehtyi 17. maaliskuuta. Yhtyeen laulaja ja ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen Dave Brock vahvisti suru-uutisen bändin some-kanavissa julkaistulla muistokirjoituksella. Slattery oli kuollessaan 77-vuotias.

”Minä ja Mick soitimme yhdessä Famous Cure -bändissä vuonna 1967 ja kiersimme Hollannissa ennen kuin perustimme Hawkwindin 1969. Minulla on runsaasti lämpimiä muistoja noilta ajoilta, kun soitimme Hollannissa ja hengailimme Richmondin L’Auberge Cafessa sekä Eel Pie Islandissa. Naapurien riesaksi treenasimme ja soitimme kovaäänistä musiikkia yläkerran kämpässäni Putneyssa sekä Bob Kerrin soitinliikkeen kellarissa. Lennä vapaana, ystäväni”, Brock kirjoittaa.

Vaikka Slattery olikin perustamassa bändiä, hän lähti yhtyeestä jo perustamisvuoden aikana, koska ei saksofonisti Nik Turnerin (joka menehtyi viime syksynä) mukaan välittänyt bändissä olemisen kaupallisesta puolesta. Hänen soittoaan voi kuulla Hurry on Sundown -kappaleella, joka julkaistiin bonusraitana bändin nimikkodebyytin vuoden 1996 uusintapainoksella. Myöhempinä vuosinaan Slattery soitti Turnerin kanssa vuonna 2000 perustetussa Space Ritual -yhtyeessä sekä vuonna 2019 alkunsa saaneessa Hawkestrel-yhtyeessä, jonka perusti Hawkwindissa ensin sessiomuusikkona vuosina 1981-1982, myöhemmin vakituisena jäsenenä vuosina 1984-1996 ja uudelleen 2000-2007 mukana ollut Alan Davey.

Lisää luettavaa