Hellionin laulaja Ann Boleyn löysi äänensä levyltä, jota ei ollut tehnyt

12.03.2016

Klassisen jenkkihevibändi Hellionin laulaja Ann Boleyn koki taannoin poikkeuksellisen ikävän yllätyksen. Vuoden 2009 tienoilla nainen oli lainannut ääntään lyhyeksi hetkeksi kalifornialaiselle thrash metal -bändi Détentelle.

Seitsemän vuotta myöhemmin Détente sitten päätti julkaista studiossa äänitettyjä testivetoja omin päin, bonusraitoina Decline-albuminsa uudelleenjulkaisussa. Boleynille itselleen asia selvisi vasta levyn julkaisun jälkeen, kun joku muu sattui äkkäämään Declinen extramateriaalit ja huomaavaisesti informoi laulajaa.

Lievästi sanottuna tyytymätön Boleyn kommentoi nyt episodia tiedotteessaan:

– 2009-vuoden lopulla minua pyydettiin studioon äänittämään uutta Détente-materiaalia. Kaikissa muissa bändeissäni olen aina ollut mukana musiikin sävellyksessä ja kirjoitan aina omat melodiani ja sanoitukseni. Olin siis yllättynyt, kun Détente oli jo valmiiksi äänittänyt pohjaraitoja ilman minua. Etenkin, kun minulle annettiin sanoitukset, jotka joku muu oli kirjoittanut.

– Joissakin näistä biiseistä oli kyllä potentiaalia, mutta en uskonut uusien Détente-kappaleiden olevan ollenkaan niin laadukkaita, kuin bändi oli tehnyt Dawnin kanssa (Dawn Crosby, Détenten edesmennyt laulaja). En myöskään lainkaan pitänyt sanoituksista. Yhden kappaleen nimi oli Kill Rush Limbaugh. Toinen kappale oli erittäin epäkunnioittava armeijassa palvelleita ihmisiä kohtaan. En koskaan laulaisi kappaleita, jotka ovat epäkunnioittavia armeijahenkilökuntaa kohtaan, tai halveksuvat toisten ihmisten poliittisia mielipiteitä.

– Lauloin kuitenkin kappaleet läpi muutaman kerran koettaakseni, voiko niitä muuttaa tai parantaa. Muutama päivä myöhemmin kuulin, että bändi oli löytänyt uuden laulajan.

– Oli selvää, että biisintekomielessä bändi ja minä emme sopineet yhteen. Minulle ei kuitenkaan jäänyt mitään pahaa verta heitä kohtaan.

– Tuli täydellisenä shokkina kuulla, että nämä samat nauhoitukset, jotka ilmeisesti saivat Détenten irtisanomaan minut bändistä, ja joita ei koskaan viimeistelty, on nyt kaupallisesti julkaistu. Vieläpä ilman minun lupaani.

Boleyn palasi Détentestä takaisin Hellioniin, jossa yhä laulaa. Bändin muut jäsenet ovat rumpali Simon Wright (AC/DC, Dio, UFO), synisti Scott Warren (Heaven And Hell, Dio, Type O Negative), basisti Björn Englen (Yngwie Malmsteen) ja kitaristit Maxwell Carlisle ja Ira Black.

Lisää luettavaa