”Ei ole helppoa liittyä näin legendaariseen bändiin” – Mikkey Dee valottaa tuntemuksiaan Scorpionsista

26.01.2017

Mickey Dee ehti tehdä pitkän uran Motörheadissä. Hän liittyi yhtyeeseen 1992 ja soitti yhtyeen riveissä aina hamaan loppuun, joulukuuhun 2015 asti.

Sittemmin Dee on siirtynyt rocklegenda Scorpionsin riveihin. Hän valotti vastikään nykytuntemuksiaan Backstage Axxessin haastattelussa.

”Kiersimme paljon viime vuonna ja olen kiitollinen, että saan olla mukana Scorpionsin kaltaisessa bändissä Motörheadin jälkeen. Ei ole helppoa liittyä näin legendaariseen bändiin”, Dee kertoo.

”Lemmy rakasti ja kunnioitti Scorpionsia todella paljon. Kuten olen sanonut monissa haastatteluissa, jokainen virvelinisku, jonka rumpujen takana tästä lähtien teen, on pieni kunnianosoitus Lemmylle.”

Jo 50-vuotias Scorpions ei osoita vanhenemisen merkkejä, ja Deen mukaan yhtyeeltä voidaan odottaa uutta materiaalia vuonna 2018.

Lisää luettavaa