”Hengellisyys ja usko kielivät mielen heikkoudesta” – haastattelussa Annihilatus

Edellisen levynsä vuonna 2002 julkaissut suomalaisbändi Annihilatus on herännyt henkiin. Tuomisina on albumin verran keskitempoista mustaa metallia.

Annihilatus ei harrasta promokuvia.

Millaista Annihilatusin elo hiljaisten vuosien aikana oli? 

– Yhtye vaipui uinuvaan tilaan vähän esikoisen [Blood and War] ja sitä seuranneen splitlevyn nauhoitusten jälkeen. Vaikka yhtye ei missään vaiheessa varsinaisesti hajonnut, kaikki jäsenet lähtivät ikään kuin eri teille, laulaja-kitaristi Serpent muistelee. 

– Kesällä 2016 alkuperäinen kaksikko, eli minä ja rumpali-basistimme Viha, löysi tiensä kuitenkin treenikselle. Biisien treenaaminen ja tekeminen lähti käyntiin vaivattomasti. 

Millaisella aikavälillä uusi Death from Above -levy on kirjoitettu? 

– Käytännössä nauhoituksia tehtiin jo vuonna 2017, vaikka uusimme osan tästä kaikesta keväällä 2018, jolloin levy ikään kuin löysi lopullisen muotonsa soundeineen kaikkineen. 

Kiekon piti tulla ulos esimerkiksi Mgła-yhtyettä julkaisevan Northern Heritagen kautta. Miten kuvio lopulta meni? 

– Alustavasti näin oli sovittu, mutta lopulta homma kaatui tavallaan levyn tuotantoasioihin – niin koomiselta kuin se kuulostaakin, sillä eihän tässä nyt kuitenkaan mitään hifiä olla. 

– Emme päässeet asiasta yhteisymmärrykseen ja päädyimme katselemaan muita vaihtoehtoja. Bestial Burst kiinnostui välittömästi, ja kun sen takana hääri tuttu mies, pääsimme sopuun nopeasti. Muitakin kandidaatteja oli, mutta tutun ihmisen kanssa tekeminen on lopulta parempi päätös kuin tuntemattoman kanssa häärääminen. 

Musiikkinne on suoraviivaista jyskytystä Azazelin, Clandestine Blazen ja Darkthronen hengessä. Tuleeko biiseistä tällaisia itsestään vai pitääkö musiikkia ohjata tietoisesti johonkin suuntaan? 

– Itsestään se tulee. Kai nämä vuosittain kuunnellut sadat levyt vaikuttavat takaraivossa siihen, mitä levyillään haluaa ja ei halua kuulla, mutta lopulta pidän eniten yksinkertaisen toimivista riffeistä. 

– Huomaan sekä viimeisimmän levyn että uudempien biisien kohdalla usein tiettyjä yhtymäkohtia muihin bändeihin, mikä on usein sattumaa mutta joskus tarkoituksenmukaistakin. Jos tavoittelen jossain kappaleessa Celtic Frostin tunnelmaa, joku toinen kuulee siinä Darkhronea. Tässä ei ole tietenkään mitään vikaa, sillä musiikki on subjektiivinen asia. 

Sanoitusten meininki on hyvin erilainen kuin niin sanotuilla uskonnollisilla black metal -bändeillä. Mikä hengellisyydessä tai uskonnollisuudessa hiertää eniten? 

– Ensinnäkin pitää erottaa uskonnot uskosta. Siinä missä ensimmäinen on riippuvainen jälkimmäisestä, toinen taas ei ole niinkään riippuvainen ensiksi mainitusta. 

– Hengellisyys ja usko kielivät mielen heikkoudesta ja tietynlaisesta riippuvuudesta useimmiten sellaiseen, jonka olemassaolosta ei ole mitään näyttöä tai taetta. Monessa tapauksessa kyse on suurella todennäköisyydellä mielen oireilusta, jopa mielisairaudesta, jota sairastaja ei välttämättä itse ymmärrä. Aivan kuten narsistisen persoonallisuushäiriön omaava ei näe ongelmaa narsismissaan tai skitsofreenikko ei välttämättä ymmärrä olevansa mieleltään sairas. 

– Uskon varjolla on tehty niin käsittämätön määrä kaikenlaista paskaa, että todennäköisesti toista noin kuvottavaa ihmismielen ilmentymää ei ole. Asia korostuu etenkin teistisessä uskossa. 

Miltä bändin jatko näyttää? Nähdäänkö teidät tulevaisuudessa lavalla? 

– Hyvältä! Uusia biisejä on valmiina reilusti, minkä lisäksi on ollut alustavia suunnitelmia tuoda vanhempaa materiaalia uudestaan esiin. Vähäisistä keikkatarjouksista olemme toistaiseksi kieltäytyneet, mutta eivät esiintymisetkään ole tulevaisuudessa täysin poissuljettu vaihtoehto. 

Julkaistu Infernossa 3/2019.