Henkilökohtainen on poliittista – Inferno uuden Memoriam-levyn ennakkokuuntelussa

Tami Hintikka kuunteli Memoriam-albumin ja jutusteli Karl Willettsin ja Frank Healyn kanssa.

12.02.2018

On lauantai 13. tammikuuta. Taksi on kaahannut minut Stuttgartin lentokentältä suoraan läheiseen pikkukaupunkiin, Donzdorfiin ja siellä Nuclear Blast -levy-yhtiön päämajan pihaan. Ehjänä perillä, vaikka en aina tiennyt, olinko pirssin vai Millennium Falconin kyydissä. Ei muuta kuin reppu olalle ja sisään. Edessä on death metal -jyrä Memoriamin kakkoslevyn ennakkokuuntelu.

Yläkerrassa vaeltelee levy-yhtiöväkeä ja eripuolilta Eurooppaa paikalle kyörättyjä hevitoimittajanretkuja. Vaan on paikalla neljä brittiherrasmiestäkin. Memoriam-yhtyeen Karl Willetts (laulu), Andrew ”Andy” Whale (rummut), Scott Fairfax (kitara) ja Frank Healy (basso) löhöilevät sohvalla ja vaeltelevat toimittajien seassa, välillä läiskitään flipperiä. Tunnelma on letkeä, mutta odottava.

Hetken kuluttua etenemme jonossa kohti huonetta, jossa soisi pian Memoriamin uusi levy The Silent Vigil. Muistiinpanovälineet haltuun ja paikkaa penkkirivistä. Asetun eturiviin, ja Karl Willetts astelee yleisön eteen.

Willetts toivottaa kaikki tervetulleiksi ja kertoo, että bändi on päättänyt pitää levytystahdin kiivaana, koska meillä on vain yksi elämä, eikä koskaan tiedä, milloin se päättyy. Esikoinenhan ilmestyi vain noin vuosi sitten. Pidemmittä puheitta Willetts tuoppeineen siirtyy takavasemmalle ja toivottaa hyvää kuuntelutuokiota.

Ensimmäisenä ämyreistä räjähtävät Soulless Parasiten ensi-iskut. Huomio kiinnittyy lähes välittömästi siihen, että basso kuuluu selvästi paremmin kuin debyyttilevyllä For the Fallen. Kakkoskiekon avausbiisissä on heti tuttua Memoriam-menoa, eli riffejä toistetaan pitkän kaavan mukaisesti. Mennäänkö paikoin jopa junnauksen puolelle, on siinä ja siinä.

Ensimmäisellä pyöräytyksellä on aina hieman haastavaa saada levystä kokonaiskuvaa, mutta se selviää, ettei kurssia ole juuri sorkittu. Tyylilajina on edelleen death metal, jossa mennään enimmäkseen keskitempoisen tuplabasarijyrän ja sahaus-demppaus-hybridin lanaamalla polulla.

Hetkittäin innostutaan rivakampaan hölkkään, kuten biisissä As Bridges Burn. Andy Whalen rumpuratkaisuissa on huimasti enemmän monipuolisuutta kuin miehen rytmittämillä Bolt Thrower -julkaisuilla. Whalen tyyli on kuitenkin jämäkän pelkistetty ja vanhan liiton mukainen – vanhalla punkkarilla on punk-ote.

Willettsin laulut ovat tuttua, ainutlaatuista tavaramerkkiä, eli kähisevää örinää ripauksella huutoa. From the Flames -kappaleessa haetaan jopa pienoista laulumelodiaa. Tyylissä on jotain samaa kuin Willettsin örinöissä Bolt Throwerin IVth Crusade -levyllä. Niin, Bolt Thrower. Kyllähän se kummittelee vahvasti kaiken yllä, ei siitä mihinkään pääse. Entiset BT-miehet Willetts ja Whale takaavat sen, mutta on tässä muutakin.

Vaikka yhtyeen juniori, 40-vuotias Scott Fairfax, vastaa bändin sävellyksistä, niissä on vahva Pultinheittäjän henki. Esimerkiksi Bleed the Same läväyttää mieleen välittömät mielleyhtymät Bolt Throwerin Powder Burns -kappaleesta. Tiedustelen myöhemmin illalla Andy Whalelta, miksi Memoriam päätyi versioimaan livenä juuri Mercenary-levyn Powder Burnsin, vaikka Whale ei edes soita kyseisellä kiekolla. Se on Scottin lempibiisejä, kuului vastaus.

Rivakasti jyräävä The New Dark Ages jytisee kaiuttimista kun Willetts hölkkää toimittajajoukon editse ja laulaa samalla biisin mukana. Mies on selvästi innoissaan. Hetken kuluttua hän palaa samaa reittiä, nyt kädessä on piripintaan asti täyttynyt tuoppi kylmää hörpittävää ja askel on varovainen.

Yhdeksän kappaleen mittainen The Silent Vigil jättää neitsytkierroksellaan mietteliään tunteen. Melodiaa ja värejä on tullut lisää sitten ensilevyn, soundit ovat eläväisemmät ja pehmeämmät – joku voisi ajatella että voimattomammat – ja kitarasoolokin kuultiin. Ja mikäli pidät Karl Willettsin lauluista ylipäätään, pidät niistä tälläkin levyllä. Ensipuraisun perusteella julistaisin tämän vielä debyyttiäkin kovemmaksi levyksi, mutta aika ja lisäkuuntelu sen näyttävät.

Toimittaja grillissä

Kuuntelutuokiosta on vierähtänyt muutama tunti, kun astun yhteen Nuclear Blastin pääkallopaikan huoneista. Tupakansavun keskeltä löytyvät Karl Willetts ja Frank Healy. Nyt on aika udella ukkojen mietteitä, mutta hepä heittävätkin pallon toimittajalle.

Willetts: – Olet nyt kuullut uuden levymme kerran. Haluaisimme kuulla sinun rehellisen mielipiteesi siitä.

Healy: – Kyllä, arvostamme rehellisyyttä. Laitamme sinut meidän asemaamme, me kysymme nyt kysymykset. Oli todella outoa seurata kun ihmiset kuuntelivat ”vauvaamme” niin vakavina. Kukaan ei edes nyökytellyt.

Eihän siinä auta muu kuin kuvailla englanniksi kuuntelutuntojaan samalla kun legendaariset metallimiehet tuijottavat uteliaina pöydän toiselta puolelta.

No, ainakin basso kuuluu hyvin. Siinä on sellaista vanha koulun metallista hardcore-soundia, aloitan.

Healy: – I like you already!

Kaverit allekirjoittavat sen, että The Silent Vigil on astetta moni-ilmeisempi kuin debyytti, vaikka samoilla seuduilla liikutaankin.

Willetts: – Halusimme päästä tällä levyllä kauemmas menneisyydestämme. Esikoiskiekolla vanhojen yhtyeidemme perintö oli vahvasti mukana, nyt tämä on enemmän omaa juttua.

Tuolta se varmasti tuntuu, mutta kyllä jäsenten historia on yhä väkevästi läsnä, tuumin mutta en sano ääneen.

Miehet vaikuttavat olevan uudesta levystä todella iloisia ja innoissaan. Konkarimuusikoiden Memoriam aloitti levytysuransa vasta vuosi sitten. For the Fallen ilmestyi maaliskuussa 2017, lisäksi on puskettu muutama EP.

Healy: – Julkaisemme kaiken, mitä teemme. Tiedät koko ajan missä mennään, jos seuraat tekemisiämme. Se voi olla hyvä tai huono juttu, mutta meille se on hyvä. Meillä on jo nyt biisejä kolmannelle levylle.

Kaikessa korostuu miesten ajatus ajan lyhyydestä ja lopun arvaamattomuudesta. On tehtävä, kun vielä voi. Memoriam syntyi ikään kuin Bolt Thrower -rumpali Martin ” Kiddie” Kearnsin yllättävän kuoleman seurauksena vuonna 2016. Willetts purki suruaan musiikkiin, ja se johti lopulta uuden ilon löytymiseen. Nyt painetaan kuin huomista ei olisi – ja ehkä sitä ei olekaan.

Henkilökohtaisesti

Päälle viisikymppinen Willetts ei peittele ajatuksiaan, vaan antaa palaa.

Willetts: – Olen tullut siihen ikään ja elämänvaiheeseen, etten enää välitä muiden mielipiteistä paskaakaan. Olen saanut uudenlaista rohkeutta sanoa, mitä ajattelen.

Healy: – Sanoituksissa on enemmän henkilökohtaista otetta kuin ennen.

Niin, Karl, kirjoitit jopa omasta äidistäsi.

Willetts. – Totta…

Healy: – …ja laitoit nimeksi Nothing Remains. Se on kova juttu, kun on kyse omasta äidistä. Nuo ovat juuri ne sanat, joita kukaan ei uskalla sanoa ääneen dementiasta: hän ei, vittu soikoon, enää muista minua. Minun isälläni oli myös dementia, ja hän oli ihan kuutamolla.

Healy: – Isäni kohdalla oli kyse melko hitaasta prosessista, mutta Karl ottaa homman paljon raskaammin kuin minä. Äitisi oli vuosi sitten tosi terävä tyyppi, mutta nyt en ole varma, tunnistaako hän edes enää sinua.

Healy katsoo myötätuntoisesti Willettsiä, joka taitaa nielaista pari kertaa.

Willetts: – Olen saanut uutta itsevarmuutta sanoitusten kirjoittamiseen, ja halusin ottaa tällä kertaa henkilökohtaisemman näkökulman.

Bolt Thrower -ajoilta tutut taistelukuvaukset ovat saaneet väistyä syrjään.

Willetts: – Olen siirtynyt kolmannen persoonan sotakuvauksista omaan elämääni ja omiin kokemuksiini. Maailmasta on tullut niin paska paikka, että siitä kyllä löytyy tekstinaiheita. Tämän levynkin on tarkoitus heijastella sitä.

Healy: – Me emme peittele tunteitamme, vaan sanotukset ovat rehellisiä. Memoriam ei laula perinteisiä kurkunleikkaus-tekstejä, kuten death metalissa usein. Me laulamme rakkaudesta, intohimosta, todellisista tunteista.

Healy: – Karl kirjoittaa sanat, mutta hyväksyttää ne koko bändillä, ja allekirjoitamme ne.

No, mitkä asiat maailmassa sitten ovat huonosti?

Willetts: – Suvaitsemattomuus on lisääntynyt ja sodanuhka on ilmassa.

Healy: – Joo, nyt puhutaan jo jostain ydinsodasta!

Poliittisesti

Mukaan on ilmeisesti tullut aivan uudenlainen poliittinen puoli?

Willetts: – Jep, uudella levyllä lauletaan paljon politiikasta, Trumpista, Brexitistä ja niin edelleen.

Mitä tuumitte Brexitistä?

Willetts: – Olemme ehdottomasti sitä vastaan! On järjetöntä sulkea rajoja ja yrittää eristyä muusta maailmasta.

Healy: – Todellakin. Me tarvitsemme nimenomaan yhteyttä muihin, jotta ongelmat voitaisiin välttää. Jos joku muusikko liputtaa Brexitin puolesta, hänen täytyy olla mieleltään sairas.

Willetts: – Meidän vanhempamme ja isovanhempamme ovat taistelleet vapaan Euroopan puolesta, mutta ihmiset tahtovat romuttaa kaiken tuon. Briteissä varsinkin vanhempi väki meni oikeistolaisten poliitikkojen ja median valheisiin ja äänesti EU-eron puolesta.

Willetts: – Emme ole enää United Kingdom, olemme Divided Kingdom. Kansa on jakaantunut kahtia. Olemme hyvin huolissamme siitä mitä tulevaisuus tuo meidän lapsillemme.

Healy: – Vihaa ja epätoivoa…

Willetts: – Iso-Britannia on syntynyt erilaisuudesta. Eri aikoina erilaiset ihmiset ovat vaikuttaneet maamme syntyyn ja kehitykseen. On ollut roomalaisia, ranskalaisia, irlantilaisia…

Healy: – …ja maahanmuuttajia.

Willetts: – Kyllä. Intialaiset, pakistanilaiset, jamaikalaiset… he ovat rakentaneet Britanniaa ja tekevät sen sellaiseksi kuin se on.

Healy: – En voi ymmärtää ihmisiä, jotka tahtovat rakentaa jotain muureja. Rakennetaan mieluummin ovia ja käytäviä, tutustutaan toisiimme. Curry on englannin ”kansallisruoka”, kelaa sitä ironiaa!

Äärilaidoista ja ystävyydestä

Alkaa olla selvää, että Memoriamista tulee uuden levyn myötä entistäkin kantaaottavampi yhtye. Tavallaan vanhat punkkarit palaavat juurilleen. Mielipiteitä ei peitellä eikä verhota.

Willetts: – Esimerkiksi kansallissosialistinen black metal saa paljon enemmän huomiota kuin se ansaitsisi. Onhan niitä bändejä ja ne ovat väärässä, mutta ei se nyt niin iso ongelma ole. Hyvää on kuitenkin aina enemmän kuin pahaa. Me keskitymme hyvään.

Healy: – Pieni vähemmistö saa aina eniten huomiota. Siihen mediakin keskittyy. Suurin osa ihmisistä on fiksua porukkaa, mutta se ei kiinnosta ketään.

Miehet puhuvat kuin yhdestä suusta, mutta on heillä näkemyserojakin. Mainitsen, ettei Antifascist Actionin paitaa näe kovin usein metallibändin jäsenten päällä, kuten Willettsillä nyt.

Willetts: – Minä kannatan heidän toimintaansa.

Healy: – Minä taas en tajua sitä. Mielestäni äärivasemmisto on aivan yhtä paha kuin äärioikeisto. Se tekee vain hallaa hyville pyrkimyksille. Minä uskon dialogiin ja siihen että toista pitää kuunnella. Asiat pitää voida hoitaa ilman väkivaltaa. En tule koskaan ymmärtämään Karlin kantaa tässä asiassa.

Willetts: – Dialogin aika on mennyt.

Healy: – No niin, turpa kiinni nyt!

Tästä seuraa kavereiden keskinäinen keskustelu, joka alkaa saada väittelyn piirteitä. Lopulta he katsovat parhaaksi lopettaa ja jatkaa aiheesta toisena ajankohtana.

Willetts ja Healy ovat olleet kavereita noin 35 vuotta, ja tuollainen ystävyys kestää kyllä pienet ja vähän isommatkin näkemyserot.

Bändi on oikeasti vain lähentynyt viimeisen vuoden aikana.

Healy: – Odotamme aina innolla toistemme tapaamista. Meillä on treenit perjantaisin, ja se on viikon kohokohta. Olemme bändi, joka tykkää treenata.

Willetts: – Ehdottomasti. Meidän oli aluksi tarkoitus vain saada vähän iloa elämään…

Healy: – Tahdoimme nuoruutemme kipinän takaisin.

Willetts: – Kyllä. Tahdoin erityisesti Whalen kanssa jotain. Nyt olemme yhdessä, ja Frank on myös mukana. Meillä on aivan ainutlaatuinen meininki bändissä. Sellainen rakkaus ja keskinäinen side, ettei sellaista voi ostaa tai teeskennellä.

Willetts ja Healy korostavat sitä, kuinka etuoikeutettuja ja onnellisia he ovat tästä kaikesta.

Healy: – On mahtavaa, että saamme tehdä tätä hommaa. Olemme naurava death metal -bändi. Meillä on aina naamat virneessä keikoillakin, koska meillä on niin pirun hauskaa. Nautimme tästä todella paljon.

Healy: – Jengi tulee kiittelemään meitä ja kertoo, miten hienoa on kun jotkut sanovat tuollaisia asioita suoraan. Esimerkiksi dementian käsittelystä olemme saaneet paljon kiitosta.

Healy: – Ei oma kondiskaan ole enää paras mahdollinen. Pollani leikkaa vielä ihan hyvin, mutta muuten alkaa olla kaikenlaista kremppaa. Alan tulla vanhaksi…

Willetts: – Me kaikki alamme.

Healy: – Aion nauttia joka helvetin sekunnista täällä. Mikä voisi olla parempi tapa lähteä kuin tehden sitä, mitä rakastaa? En aio koskaan jäädä eläkkeelle. Mitä vittua sitten tekisin? En ole koskaan tehnyt muuta kuin soittanut, se on ainoa mitä osaan tehdä.

Lisää luettavaa