Harsh Realities (2011) keräsi todella hyvää palautetta. Loiko tämä paineita uuden levyn onnistumiselle?
– Paine oli olemassa, mutta se lähti meistä eikä ulkopuolelta. Tosin paine on hieman väärä sana – kyse oli onnistumisenhalusta ja intohimosta tehdä itseä innostava kiekko. Hyvin samalla tavalla tämäkin tehtiin kuin Harsh Realities, eli pyrittiin mahdollisimman lähelle yhteistä visiota siitä, millainen levy itse haluttaisiin kuulla, rumpali Jori Sara-aho avaa.
– Ei me osattu odottaa Harshia tehdessä, että siitä tulisi monille niin kova juttu, toteutettiin vain omaa visiotamme siitä, miltä grindcoren pitäisi kuulostaa.
Millainen uuden Step Downin syntyprosessi oli?
– Harsh Realities oli lopulta siistimpi ja hillitympi levy kuin visioitiin. Jo silloin oltiin sitä mieltä, että väkisin ei väännetä mitään vaan tehdään seuraava albumi sitten kun itseämme miellyttää. Kiertueilla soittaessa ja muiden kiekkoja kuunnellessa muodostui taas kuva siitä, mitä halutaan tehdä.
– Nykymetalliin ja heviskenen idiootteihin kypsyminen vei meidät syvemmälle punkkiin ja undergroundiin, entistä kauemmas virallisemmista toimijoista. Ollaan kokeiltu festarikeikkoja ja rokkiklubeja jonkin verran, mutta onhan ne enimmälti aivan perseestä. Veikkaan, että soittaminen desibelirajattomissa noisebileissä ja muissa kontrolloimattomissa ympäristöissä vaikutti, että meiltä lähti musiikin suhteen viimeisetkin estot.
– Visio oli, että tehdään tummaa, repivänmeluisaa ja huumorintajutonta grindcorea tasan itseämme miellyttääksemme, mutta kuitenkin niin, että kirjoitamme oikeita biisejä emmekä vain samaa tasaista mattoa alusta loppuun.
Laulustanne ei ota edelleenkään sanaakaan selvää. Millaisia asioita Step Downilla käsitellään?
– Hyvä! Step Downilla on useita teemoja, mutta punainen lanka on valta, kontrolli, eriarvoisuuden vastustaminen ja antifasismi. Näitä teemoja käsitellään ihmisyksilöihin, eläimiin, politiikkaan, rahaan ja sukupuoleen liittyen. Minkäänlaisia huumorilyriikoita ei löydy, vain meille tärkeitä maailmantilaa peilaavia tekstejä.
Millaisena näette spontaaniuden merkityksen? Viekö liiallinen suunnitelmallisuus musiikilta kovimman terän?
– Suosikkimme tuskin olivat kovin harkitsevia tekemisissään. Jos laittaa soimaan sellaisia bändejä kuin Rot, Blood, Fear of God, Agathocles tai Fatal Error, on vaikea uskoa, että tuotoksiin olisi käytetty valtavasti aikaa. Me ollaan päinvastainen bändi: joka biisi hinkataan sekunnilleen oikeanlaiseksi ja julkaisujen ulkoasulle on tiukat kriteerit.
– Kun aloitettiin soittamaan, grindcore oli jo muodostanut merkkipaalunsa, eikä me haluttu kuulostaa siihen taustaan nähden väsyneeltä. Me tehdään edelleen harkittuja ratkaisuja, jotta meitä ei niputettaisi samaan karsinaan minkään vitun teletappipuvuissa soitetun sovinistipaskan kanssa.
Suomalainen grindkenttä vaikuttaa nykyisin todella hiljaiselta. Millaisena näet ”skenen” tilan?
– Suomessa on ollut ainakin viimeiset kymmenen vuotta grindia kenties enemmän kuin koskaan, mutta moni bändi on joko jäänyt lyhytikäiseksi tai vaihtanut tyyliään. Juuri nyt mainitsemisen arvoisia ovat Houre, Happivaje, Tunkio, Tolerance ja Rust. Unohdettu Tulevaisuus oli myös hurja, ja on surullista, että bändin toiminta on ilmeisesti päättynyt kitaristin menehtymisen myötä.
– Aktiivisimmat toimijat eivät tuo itseään tiettäväksi, koska omaa viiteryhmää laajempi tunnustus ei ole välttämättömyys. Grindcore on pitkälti talkoilla toteutettua, asiaan jo valmiiksi vihkiytyneiden touhua, jota ei ole tarvetta myydä kenellekään ulkopuoliselle. Jokainen, joka haluaa kuunnella järjetöntä melua, etsiytyy kyllä lopulta oikeaan paikkaan.
Julkaistu Infernossa 10/2017.