”Hypätkää kyytiin ja pitäkää kiinni!” – stoner-suuruus saanut uuden levyn valmiiksi

High on Fire on saanut uuden pitkäsoittonsa äänitykset taputeltua.

21.03.2018

Matt Piken liidaama stoner rock/metal -yhtye High on Fire lupaili jatkoa Luminiferous-albumilleen (2015) jo viime vuoden puolella, mutta nyt yhtye välittää fanien kauan odottaman ilouutisen: uusi pitkäsoitto on purkissa ja julkaistaan kuluvan vuoden aikana, tietää Blabbermouth kertoa.

Vielä nimeämätön ja tarkkaa julkaisupäivää vailla oleva pitkäsoitto on vuonna 1998 perustetun bändin kahdeksas. Tuottajana on häärinyt kahden edellisen levyn tavoin jälleen Kurt Ballou.

”Piiskasimme itseämme ja toisiamme tällä levyllä entistäkin enemmän. Biisimateriaali käsittää erilaisia tempoja ja tyylejä hyvin laajalla skaalalla, mutta kokonaissoundi ja -fiilis on yhä erehtymättömästi High on Firea”, kommentoi basisti Jeff Matz. Rumpali Des Kensel komppaa.

”Rimaa on nostettu entisestään. Levy on hyvä sekoitus nopeaa ja hidasta. Nopeat biisit ovat entistäkin nopeampia ja hitaat ovat… edelleen hitaita”, Kensel tuumaa.

”Hypätkää kyytiin ja pitäkää kiinni!” Matt Pike toteaa lyhyesti ja ytimekkäästi.

Lisää luettavaa