”Ihmiset vain kasvavat erilleen vuosien saatossa” – Phil Demmel kommentoi eroaan Machine Headista

Kitaristi on vielä mukana jäähyväiskiertueen ajan.

03.10.2018

Machine Head -nokkamies Robb Flynn ilmoitti viime viikolla fanien yllätykseksi kitaristi Phil Demmelin ja rumpali Dave McClainin eronneen bändistä. Yhtye tekee tällä kokoonpanollaan vielä viimeisen kiertueen ja sen jälkeen Demmel ja McClain suuntaavat kohti uusia haasteita. Bändin tulevaisuus on vielä auki, mutta Flynnin lausuntojen perusteella homma ei tyssää tähän.

Demmel (kuvassa vasemmassa laidassa) on nyt kommentoinut eropäätöstään Instagram-tilillään. Hän kiittää kaikkia positiivisista kommenteista ja rohkaisusta ja vakuuttaa, ettei hän aio lopettaa musiikkihommia – hän haluaa vain kulkea jatkossa eri polkua kuin Machine Head.

”15 vuotta Machine Headissa on pitkä aika – puhumattakaan siitä, että siitä on melkein 32 vuotta, kun minä ja Flynn soitimme ensimmäisen kerran kimpassa. On ollut kunnia saada olla bändissä ja olen ylpeä kaikesta, mitä saimme aikaan. Nyt on tullut yksinkertaisesti aika astua sivuun ja tehdä jotain musiikillisesti erilaista”, Demmel toteaa.

”Ihmiset vain kasvavat erilleen vuosien saatossa. Se on luonnollista eikä siitä voi syyttää ketään. On upeaa, miten kauan olemme saaneet tehdä tätä. Olemme onnekkaita. Tämä jäähyväiskiertue antaa kaikille mahdollisuuden sanoa näkemiin ja saattaa tämä ajanjakso kunnialla loppuun.”

Lisää luettavaa