”Ihmisiä on seitsemän miljardia… Siksi emme voi saavuttaa harmoniaa” – haastattelussa jenkkimekkalan merkkibändi Cattle Decapitation

Elämä on helppoa, jos ignoroi kaiken epämiellyttävän. Cattle Decapitation on bändi, joka kaivaa maailmasta visvaisimmat totuudet, hieroo niiden kuvottavia raatoja päin naamaa ja tekee sen kaiken murhaavalla voimalla.

01.08.2016

Ihmisyys on joskus raskasta. Kasvavat jätevuoret, jatkuva tolkuton planeetan raiskaus, silmitön julmuus muita eläimiä kohtaan ja myös keskinäinen väkivalta ja vihanpito saavat miettimään, mitä järkeä tässä kaikessa on.

Ei taida ollakaan. Mutta kun täällä ollaan, yritetään luovia nämä muutamat vuosikymmenet läpi jollakin tavalla. Onneksi kuolema korjaa aikanaan.

Kalifornialainen Cattle Decapitation on paukuttanut julmaa deathgrindiaan 20 vuotta. Yhtyeen sanoma on aina ollut: avatkaa silmänne ja nähkää, miten rumaa jälkeä lajimme tässä maailmassa tekee. Sanomassa on väkevä annos Napalm Deathin henkistä perintöä. Rumien ja julmien asioiden raportointi vaatii rumaa ja julmaa musiikkia.

Cattle Decapitationin musiikki on myös teknistä ja taidokasta. Samaa voi sanoa miljoonasta muustakin saman lajin bändistä. Cattle Decapitation on onnekseen myös persoonallinen, mistä on kiittäminen etenkin laulaja Travis Ryania.

Kitaristi Josh Elmoren mukaan ihmiselämän keskeisin ristiriita on siinä, että se, minkä tietää oikeaksi, ei välttämättä ole mukavaa.

– Jotkut tekevät itsekkäitä ja tyhmiä päätöksiä toisella kädellä ja hyvää tarkoittavia ja ystävällisiä toisella. Jokaisella meistä on käynnissä sisäinen kamppailu.

Cattle Decapitation ei halua julistaa, miten asioihin pitää suhtautua. Bändi haluaa vain saada ihmiset näkemään maailmassa kaiken sen, mikä ei miellytä.

– Yritämme luoda totuudenmukaisen representaation siitä, miltä maailma mielestämme näyttää. Kuulijat saavat sitten päättää, ovatko he samaa mieltä. Cattle Decapitation on aina halunnut edistää tietoisuutta. Jos joku haluaa tutkia asioita lisää ja kokee sanomamme inspiroivaksi, se on tietysti hieno juttu.

Beige maailma

Napalm Deathin Barney Greenway pauhasi tämän lehden numeron 123 (1/2015) sivuilla siitä, miten mainosmiehet saavat meidät kokemaan, että tarvitsemme milloin minkäkin uuden teknisen hilavitkuttimen, joka on kahden vuoden päästä jätettä.

Josh Elmore edustaa vähän nuorempaa polvea ja näkee teknologian välttämättömänä työkaluna. Pointti on siinä, että se on nimenomaan työkalu. Älypuhelimet, tabletit ja tietokoneet ovat hyödyllisiä, mutta muuttuvat ongelmaksi, kun niistä tulee identiteetinjatkeita.

– Meidän täytyisi ymmärtää, että työkalut ovat työkaluja eivätkä jotakin, mikä määrittelee meidät yksilöinä. Koko maailma on näpeissämme, mutta emme ole kiinnostuneita siitä, vaan ainoastaan työkalusta. Teknologia on vieläkin meille kuin uusi lelu. Jos ihmiskunnan kuva on se, mitä jätämme jälkeemme, se on valtava kaatopaikka täynnä elektroniikkaa.

Viestintätekniikan kehityksessä on se erinomainen puoli, että sen ansiosta on koko ajan vaikeampaa olla autuaan tietämätön maailmanmenosta. Salaliittoteoreetikot ja höyrypäät voivat mesota mitä tahtovat, mutta tosiasia on, että asioita on vuonna 2016 vaikeampi piilotella kuin koskaan aiemmin.

Toisaalta informaatiota on saatavilla niin paljon, että sen luotettavuudesta tai intresseistä ei ole mitään takeita.

– Kaikesta on tullut jotenkin väritöntä, beigeä. Elämme näennäisesti institutionaalisen samanaikaisuuden ja samanlaisuuden maailmassa, Elmore miettii.

Maailmassa on yhä valtavia kulttuurieroja, mutta toisaalta me kaikki olemme ihmisiä. Samaa ihmispaskaa, jos siteerataan vapaasti Cattle Decapitationin Humanure-levyn (2004) otsikkoa.

Mikä meissä sitten on vialla? Miksei lajimme pysty elämään harmoniassa muun planeetan kanssa?

– Meitä vaivaa kuolemanpelko ja perustavanlaatuinen kontrollintarve. Haluamme olla kuolemattomia ja lisäännymme holtittomasti. Ihmisiä on seitsemän miljardia… Siksi emme voi saavuttaa harmoniaa. Tarvitsemme väistämättä niin paljon resursseja, että kaikki muut arvot jäävät itsekkäille tarpeillemme toiseksi.

Taustarätti, ja siinä se

Cattle Decapitation ei ole suunnitellut järjestävänsä 20-vuotisen uransa kunniaksi suuria juhlallisuuksia. Elmoren mukaan yhtye aikoo juhlia tekemällä sitä, mitä se tekee parhaiten: viihtymällä tien päällä.

Viime vuonna julkaistu Anthropocene Extinction on bändin tähän asti paras levy. Yhtyeellä on harvinainen kyky piilottaa tekniseen kohkaamiseensa koukkuja ja vahvoja teemoja – toisin sanoen tämä bändi osaa tehdä hyviä biisejä.

– Tavoitteemme on tehdä jokaisesta levystä edellistä parempi. Biisit ovat ilman muuta se tärkein juttu. Teknisyys ja brutaalius eivät ole mikään prioriteetti. Haluamme esitellä parasta ja laadukkainta biisintekotaitoamme yleisölle, kitaristi selvittää.

Bändi esiintyi Tuskassa perjantaina, heinäkuun ensimmäisenä. Festarikeikat vaativat tunnetusti vähän toisenlaisia keinoja kuin klubikeikat, jotka ovat tämänkin yhtyeen leipälaji ja -puu.

– Olemme tottuneet pieniin klubeihin. Festareilla pitää tehdä vähän eri tavalla… Olemme joka tapauksessa erittäin energinen bändi, ja sen energian välittäminen isolta festarilavalta on mieluisa haaste.

Cattle Decapitationiltä on turha odottaa korskeita lavasteita. Elmoren mukaan bändi luottaa vahvuuksiinsa eli biiseihin, soittamiseen ja energiaan.

– Meillä on taustarätti, jossa on uusimman levymme kansi. Luotamme talon teknikoihin, mitä tulee valoihin ja soundeihin. Sitten vain annamme palaa.

Klubipuolella Cattle Decapitation on varsinainen veteraani. Se on rundannut halki uransa aivan järjettömät määrät, etenkin Jenkeissä. Jos kiertue-elämä kiinnostaa, kannattaa katsastaa Josh Elmoren käytännölliset rundivinkit Noisecreep-sivustolta. Tämä mies nimittäin tietää asiasta yhtä ja toista.

Jatkuva sinnikäs rundaus ja koko ajan paranevat levyt ovat taanneet sen, että yleisötkin ovat kasvaneet. Vai ovatko?

– Kyllä meille joskus käy niin, että vaikka kaikki näyttää paperilla hyvältä – hyvä kaupunki, viikonloppuilta, hyvä keikkapaikka – jengiä ei vain tule paikalle. Viime vuosina näitä on kuitenkin sattunut aina vain vähemmän. Olemme oppineet, että rundaamisessa on tärkeintä olla tekemättä sitä liikaa, Elmore sanoo vähän yllättäen.

– Kymmenen vuotta sitten emme muuta tehneetkään kuin istuimme pakussa. Tällä vuosikymmenellä olemme olleet vähän strategisempia, vähentäneet kotimaan kiertämistä ja ladanneet enemmän paukkuja kansainvälisille lavoille. Tämän vuoden aikana teemme kolme EU-rundia. Ajoitus on kaikki kaikessa, ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Tämä on työtä

Kun alkaa lähestyä 40 ikävuotta, maailma näyttää toisenlaiselta kuin parikymppisenä. Kiertue-elämässäkin kirkastuu itse pääasia eli keikat, ei niinkään oheistoiminta – jos Elmorea on uskominen.

– Terveydestä pitää huolehtia. Äärimmäinen metalli vaatii paljon etenkin laulajilta ja rumpaleilta. Lataamme itseemme vitamiineja ja yritämme syödä järkevästi mikäli mahdollista. Usein ei ole, koska… Hei, ei se vain ole aina mahdollista!

Jos joku nyt ajattelee, että miten niin ei, tervemenoa vaikka Saksan Geiselwindin rekkaparkkiin etsimään terveellistä syötävää. Paikka on keskellä ei-mitään, eikä siellä ole kuin hotelli, pornokauppa ja muutama ruokapaikka, joiden menut on suunniteltu rekkamiesten raskaaseen makuun. Geiselwind on tuttu levähdyspaikka varmaan jokaiselle bändille, joka on kiertänyt joskus Keski-Euroopassa.

Elmorelle keikkapäivä on työpäivä.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän unta tarvitsen. En ole koskaan ollut mikään bilettäjä ja haluan hoitaa työni kunnialla. Toivottavasti en kuulosta tylsältä! Kaikki rentoutuminen tapahtuu keikan jälkeen. Hyvän keikan jälkeen vedän mielelläni kaljan ja tapaan ihmisiä.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 6/2016.

Lisää luettavaa