Iloisia uutisia: viime vuoden kovimman melodeath-levyn julkaissut Dark Tranquillity saapuu Suomeen

27.01.2017

Dark Tranquillity todisti viime vuonna, että vielä se vanhakin jaksaa. Göteborgin melodeath-suuruuden Atoma osoittautui vallan erinomaiseksi levyksi ja kohosi vastaanpanemattomasti Infernossa vuoden 2016 parhaiden albumien joukkoon. Niinpä otamme ilolla vastaan tiedon, että orkesteri saapuu keväällä kahdelle keikalle Suomeen.

Bändi esiintyy 30. huhtikuuta Tampereen Yo-talolla ja 1. toukokuuta Helsingin Nosturissa. Hikinen vappu siis luvassa metalliyleisölle! Lämmittelijöitäkin on luvassa, mutta niistä ei vielä tässä vaiheessa tiedetä enempää.

Nosturiin myy lippuja Ticketmaster ja Tampereelle Tiketti. Ennakkomyynti alkaa 31. tammikuuta. Asiasta kertovassa tiedotteessa ei harmillisesti kerrottu lippujen hintoja, mutta päivitämme sen tiedon tähän jahka se selviää.

Lisää luettavaa